CIA-agentit oikeuteen imaamin sieppauksesta

Syyttäjät vaativat sieppauksesta rangaistusta kaikkiaan 26 amerikkalaiselle, joista valtaosan epäilleen olleen CIA:n palveluksessa. Syytteen saa myös Italian sotilastiedustelun entinen päällikkö.

Italialainen tuomari on määrännyt useita Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelun CIA:n agentteja oikeuteen syytettynä terroristiepäillyn sieppauksesta vuonna 2003.

Egyptiläinen uskonoppinut siepattiin Italiassa ja vietiin Egyptiin. Hassan Mustafa Osama Nasrin mukaan häntä kidutettiin Egyptissä.

Syyttäjät vaativat rangaistusta kaikkiaan 26 amerikkalaiselle, joista valtaosan otaksutaan olleen CIA:n palveluksessa. Syytettyjen joukossa ovat muun muassa CIA:n Rooman- ja Milanon-toimistojen entiset päälliköt, kertoivat oikeuslähteet.

Syytteen saa myös Italian sotilastiedustelun entinen päällikkö Nicolo Pollari. Pollari erotettiin SISMI:n päällikön tehtävistä viime vuoden marraskuussa sieppauksen vuoksi. Myös kahdeksan muuta italialaista on syytettyjen listalla. He ovat Pollarin kakkosmies ja seitsemän SISMI:n agenttia.

Tuomari Caterina Interlandi määräsi oikeudenkäynnin alkavaksi 8. kesäkuuta. Amerikkalaisten uskotaan vastaavan syytteisiin poissaolevina.

Syyttäjien mukaan CIA:n kommandoryhmä sieppasi Hassan Mustafa Osama Nasrin SISMI:n tieten. Kadulta Milanosta helmikuussa 2003 siepattu Nasr lennätettiin Egyptiin, missä hän kertoi joutuneensa kidutetuksi vankeudessa. Nasr on jo aiemmin ilmoittanut aikovansa ryhtyä oikeustoimiin Italian entistä pääministeriä Silvio Berlusconia vastaan siitä, että tämä salli sieppauksen.

Yhdysvallat on myöntänyt CIA:n siirrelleen salaa terroristiepäiltyjä maasta toiseen, mutta se on kiistänyt kiduttaneensa vankeja.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat