Christina Aguilera paljastaa: Nukun yövalo päällä!

Laulaja Christina Aguilera paljastaa pelkäävänsä pimeää kuin pikkutyttö. Tosin pimeän tullen nainen aikoo juhlia 30-vuotissyntymäpäiviään.

Burleski-elokuvan tähti Christina Aguilera kertoo The Sunday Timesille, ettei näe itseään ihmisenä, joka hermostuu helpolla. Silti naista kalvaa eräs ei niin tavaton pelko.

– Olen melko peloton, mutta pelkään pimeää. Nukun valot päällä. Tai sitten televisio päällä. Se on rauhoittavaa, Aguilera kertoo.

– En pelännyt pimeää lapsena. Mutta kun tulin vanhemmaksi ja aloin viettää aikaa hotellihuoneissa, oli lohdullista pitää televisio päällä enkä tuntenut itseäni niin yksinäiseksi.

Uusi vuosi lähtee käyntiin syntymäpäiväjuhlin

Christina Aguilera kertoo juhlivansa syntymäpäiviään uudenvuoden aattona. Laulaja täytti 30 vuotta 18.joulukuuta, mutta tuo jousimies-nainen ei päässyt juhlistamaan tätä virstanpylvästä promotessaan uusinta elokuvaansa.

– Syntymäpäiväni oli jo joulukuussa ja täytin 30! Se oli suuri asia – uusi luku elämässäni.

Aguilera, joka erosi aviomiehestään Jordan Bratmanista aiemmin tänä vuonna, kertoo viihtyvänsä nahoissaan paremmin 30-vuotiaana kuin parikymppisenä. Tähti kertoo kasvaneensa ihmisenä.

– 30-vuotiaana oleminen on parempaa kuin olla 20, voin kertoa. Olen oppinut läksyni ja se, kuinka olen ihmisenä kasvanut, on ihmeellistä.

MTV3/Helmi

Lähde: Digitalspy.co.uk

Kuvat: GettyImage/AOP

Lue myös:

    Uusimmat