Christiania-pankin voitto kaventui hieman

Norjalaisen Christiania-pankin voittoon tuli viime vuonna hienoinen notkahdus. Pankki teki liikevoittoa hieman päälle 2,4 miljardia kruunua eli noin 1,7 miljardia markkaa. Summa kaventui edellisvuodesta vajaalla 70 miljoonalla kruunulla eli vaille 50 miljoonalla markalla.

Christiania siirtyi pitkän viivytystaistelun jälkeen pohjoismaiselle Nordealle viime vuoden lopulla. Samaan ryhmään kuuluu myös mm. Merita. Christiania-pankin johto luonnehti kasvuvauhtia tyydyttäväksi ja sanoi sen olleen tavoitteiden mukaisella tasolla.

Christiania-pankin tuotoista hieman vaille 59 prosenttia meni kuluihin. Se on niukasti parempi kuin pankin oma tavoite, mutta jää melkein 5 prosenttiyksikköä heikommaksi kuin Nordeassa.

Nordeassa kulujen ja tuottojen suhde yritetään pitää alle 55 prosentissa. Tavoite julkistettiin, kun tanskalainen Unidanmark tuli osaksi silloista Merita-Nordbankenia viime kevättalvella.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat