Chopinin musiikki soi Turussa säveltäjän muistopäivänä

Pianotaiteilija Elzbieta Guzek-Soinin resitaali jatkaa Turun konservatorion järjestämää Sigyn-sarjaa sunnuntaina. Guzek-Soinin resitaali juhlistaa päivää, jolloin tulee kuluneeksi 150 vuotta Frédérik Chopinin kuolemasta.

Konsertti koostuu Chopinin 1840-luvulla säveltämistä teoksista. Puolalaissyntyinen Elzbieta Guzek-Soini on syventynyt Chopinin musiikkiin niin konserteissaan, äänityksissään kuin opetustyössäänkin. Hän valmistui 1973 Varsovan Chopin-akatemiasta.

Guzek-Soini aloitti työskentelyn Suomessa 1974. Hän on konsertoinut Suomen lisäksi muun muassa Belgiassa, Ranskassa ja Puolassa. Pianisti on tehnyt lukuisia äänityksiä Suomen Yleisradiolle ja Puolan radiolle sekä levyttänyt Paderewskin musiikkia DUX:lle.

Turun konservatorion pedagogina hän on työskennellyt vuodesta 1978 lähtien.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat