Chirac pyytää lakkoilijoita lopettamaan työtaistelun

Rautatielakko on aiheutti kaaoksen Ranskan liikenteessä. Alunperin vuorokauden pituiseksi tarkoitettuun lakkoon yhtynee huomenna myös Pariisin metro.

Ranskan presidentti Jacques Chirac kehottaa valtion rautatieyhtiön työntekijöitä lopettamaan lakkonsa. Työtaistelu on aiheuttanut liikenneruuhkan, joka tuntuu koko maassa mutta etenkin Pariisissa.

Chirac vakuuttaa, että SNCF pysyy valtionyhtiönä. Samaa on sanonut SNCF:n johtaja Louis Gallois.

SNCF:n työntekijät pelkäävät, että yhtiötä ollaan yksityistämässä. He vaativat myös palkankorotuksia ja työpaikkojensa säilyttämistä.

Valtiollisen SNCF-rautatieyhtiön mukaan vain joka kolmas pikajunavuoro ajettiin ja joka neljäs paikallisjunavuoroista. Pariisissa myös metroliikenne seisahtuu illasta alkaen.

Eilen illalla alkanut työtaistelu vaikutti myös kansainväliseen junaliikenteeseen. Pariisista Lontooseen kulkevista Eurostar-junista joka viides vuoro jäi ajamatta, kuten myös Pariisin ja Brysselin välisellä reitillä.

Osa ranskalaisista vietti vapaapäivää työmatkaliikenteen ongelmien vuoksi. Lakkoihin tottuneet pariisilaisetkin alkavat väsyä, koska työtaistelu haittasi SNCF:n liikennettä jo kuudetta kertaa tänä vuonna.

- Eikö olisi melkein sama, jos valtion sähköyhtiö menisi lakkoon ja katkaisisi samalla sähköt, valitti eräs nainen odotellessaan Gare du Nordin asemalla.

Lakon oli alun perin määrä kestää vuorokauden, mutta sitä voidaan pidentää aina vuorokausi kerrallaan. Rautatietyöläiset haluavat lakkoilemalla tuoda esiin huolensa työpaikkojen säilymisestä.

Huomenna myös Pariisin metron odotetaan pysähtyvän lakon vuoksi.

(MTV-STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat