Chilen sortumakaivoksessa alkoi pitkä porausurakka

Chilessä on vihdoin päästy poraamaan kuilua, jonka kautta yritetään pelastaa loukussa olevat kaivosmiehet. Poraamisen ennakoidaan etenevän 15-20 metrin päivävauhtia, joten myöhään eilen alkaneen pelastusoperaation on ennustettu venyvän jopa jouluun asti.

Töihin osallistuvat myös 700 metrin syvyydessä olevat mainarit. He raivaavat poraamisesta syntyvää maa-ainesta ja välittävät ylöspäin tietoa kaivoksen tilasta. Operaation riskiksi on mainittu uuden sortuman mahdollisuus.

Työtä johtava insinööri Andre Sougarret on kuitenkin luottavainen porauksen suhteen.

- Pelastaminen on teknisesti mahdollista. Nähtäväksi jää, pystyvätkö miehet sinnittelemään niin kauan.

Syvyyksissä kyhjöttävien miesten fyysinen ja henkinen kestokyky pohdituttaa jatkuvasti viranomaisia. Miehet on jo ehditty rokottaa jäykkäkouristuksen ja kurkkumädän varalta, ja kaikki heille lähetettävä materiaali steriloidaan tarkoin tautien välttämiseksi.

33 miehen joukko jäi loukkuun 5.elokuuta, kun Pohjois-Chilessä sijaitsevassa kaivoksessa tapahtui sortuma.

(MTV3 - STT- AFP - DPA)

Lue myös:

    Uusimmat