Chilen pelastustöitä seurattu Suomen kaivoksissa

Suomalaiset kollegat ovat seuranneet mielenkiinnolla Chilen kaivosmiesten pelastustöitä. Esimerkiksi Pyhäsalmen kaivoksella tutkailtiin yhdessä pelastustöiden etenemistä yt-toimikunnan kokouksen alkajaisiksi.

- Kyllä me kaikki olemme tietysti iloisia, että pelastustyöt etenevät noinkin hyvin, kaivoksenjohtaja Kimmo Lukkonen toteaa.

25 vuotta kaivosalalla ollut Lukkonen kehuu Chilen turman kriisitiedotusta.

- Tiedottaminen on ollut hyvin huolellista, eikä siellä ole tietääkseni missään vaiheessa annettu katteettomia lupauksia. Minun mielestäni on ollut ilahduttavaa, ettei omaisille ole menty lupaamaan sellaista, mitä ei voida pitää, Lukkonen kiittelee.

Suomessakin on ollut kaivosonnettomuuksia, mutta niistä on jo aikaa. Lukkonen ei pidä Copiapón kaltaista kaivosturmaa edes mahdollisena Suomessa.

- Meillä on kaivoksesta kaksi poistumistietä. En pidä sellaista tilannetta mahdollisena, että molemmat tiet olisivat pois käytöstä, Lukkonen vakuuttaa.

Jotain opittavaa toki tästäkin onnettomuudesta silti löytyy.

- Me voisimme pohtia omia riskejämme. Ne ovat aika toisenlaisia, eikä näin äärimmäisiä kuin tämä Chilen, mutta niitä kannattaisi ehkä tarkastella uudelleen, Lukkonen pohtii.

Toinen läksy Chilestä oli Lukkosenkin ihailema kriisitiedotus.

- Kyllä tuollaisessa tilanteessa pitää olla pidättyväinen. Kauhean raflaaviin tiedonantoihin ei kenelläkään ole tarvetta, Lukkonen korostaa.

Pyhäsalmen kupari-, sinkki- ja rikkikaivos on Euroopan syvin.

Lue myös:

    Uusimmat