Chilen kaivosturmasta pelastuneet elävät köyhyydessä

Chilen kaivosonnettomuudesta tulee tänään kuluneeksi vuosi. Elokuun viidentenä päivänä San Josen kupari- ja kultakaivoksessa Copiapon kaupungissa Chilen pohjoisosassa tapahtui romahdus, jonka seurauksena 33 kaivostyöläistä jäi loukkuun noin 700 metriä maanpinnan alapuolelle.

Miehet odottivat pelastusta maan uumenissa kaikkiaan 69 päivää. Kaivosmiesten pelastusoperaatiota seurasi koko maailma, mutta nyt miehet kohtaloineen ovat jääneet oman onnensa nojaan.

Vuoden aikana kaivos on suljettu ja suuri osa pelastuneista kaivosmiehistä elää työttöminä ja köyhyydessä. Valtaosa kaivosmiehistä elää hallituksen myöntämällä vähäisellä sairausavustuksella.

Suurin osa miehistä on työkyvyttöminä kaivosturman aiheuttamien psyykkisten ongelmien takia.

- Lääkärien mukaan me emme koskaan pysty unohtamaan tapahtunutta, sanoo Juan Carlos Aguilar.

Vuoropäällikkönä onnettomuushetkellä työskennellyt, nyt työttömänä olevan Luis Urzua kertoo miesten unelmoivan vain normaalielämästä.

- Haluaisimme saada tavalliset elämämme takaisin. Haluaisimme palata työelämään, Urzua sanoo.

Chilen presidentin Sebastian Pineran odotetaan saapuvan tänään kaivosalueelle ottaakseen osaa vuosipäivän tapahtumiin. Presidentti osallistuu muun muassa kaivosmuseon avajaisiin. Hän joutunee myös vastaamaan työttömien kaivosmiesten kysymyksiin.

(MTV3 - AP)

Lue myös:

    Uusimmat