Chilen kaivosmiehet haluavat keskittyä perheisiinsä

Chileläisten kaivosmiesten toiveena on saada viettää muutama päivä perheen parissa ennen kuin he ryhtyvät jakelemaan haastatteluja paikalle kerääntyneille sadoille tiedotusvälineille, kertoo heidän edustajansa.

Miesten pelastusoperaation odotetaan alkavan huomisaamuna kuudelta Suomen aikaa. 33 miehen vinssaaminen maan pinnalle 622 metrin syvyydestä vienee kaksi vuorokautta.

Maan pinnalla miehiä on odottamassa mediasirkus, sillä paikalle on kokoontunut yli 1 700 toimittajaa, kuvaajaa ja kameramiestä eri puolilta maailmaa.

Kaivosmiehiä on koulutettu käsittelemään julkisuutta. Miehiin päivittäin yhteydessä oleva paikallinen toimittaja Alejandro Pino on neuvonut heitä haastatteluiden hoitamisessa.

- He ovat tehneet selväksi, että haluavat ensin tavata perheitään, Pino sanoo.

(MTV3 - STT - AFP)

Katso Janne Hopsun raportti Copiapósta, Chilestä:

Lue myös:

    Uusimmat