Chilen amerikkalaismurhilla ehkä USA:n suostumus

Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA on saattanut olla osallisena kahden amerikkalaisen murhaan Chilen sotilaskaappauksen yhteydessä vuonna 1973, kertoi sanomalehti New York Times tänään.

CIA

CIA:n osuus ilmenee julkisiksi tulleista Yhdysvaltain hallituksen asiakirjoista. Niiden mukaan Yhdysvaltain ulkoministeriö uskoo, että kenraali Augusto Pinochetin sotilasjuntta surmasi vasemmistoaktivistit Charles Hormanin ja Frank Teruggin ja ettei tämä voinut tapahtua ilman CIA:n suostumusta.

Murhista kertoi myös Suomen televisiossa äskettäin näytetty Konstantin Costa-Gavrasin ohjaama elokuva Kateissa (Missing, 1982). Elokuvassa poikaansa etsivää Hormanin isää esitti Jack Lemmon ja leskeä Sissi Spacek. Costa-Gavras oli myös elokuvan toinen käsikirjoittaja ja hän sai Yhdysvaltain elokuva-akatemian Oscar-palkinnon yhdessä Donald Stewartin kanssa.

-Yhdysvaltain tiedustelupalvelulla on saattanut olla onneton rooli Hormanin kuolemassa, sanotaan yhdessä muistiossa.

-Parhaassakin tapauksessa se rajoittui sellaisten tietojen antamiseen tai vahvistamiseen, jotka omalta osaltaan antoivat Chilen hallitukselle aiheen murhata hänet. Pahimmassa tapauksessa Yhdysvaltain tiedustelupalvelu tiesi, että Chilen hallitus suhtautui Hormaniin melko vakavasti ja etteivät amerikkalaiset virkamiehet tehneet mitään estääkseen Chilen hallituksen vainoharhaisuuden loogista lopputulosta, New York Times kirjoittaa.

Vasemmistolainen politiikka kiehtoi

Horman, 31, ja hänen ystävänsä Teruggi, 24, kuuluivat ryhmään amerikkalaisia, joita presidentti Salvador Allenden hallituksen vasemmistolainen politiikka veti puoleensa. Yhdysvaltain hallitus suhtautui hyvin kielteisesti Chilen sosialistiseen kokeiluun.

Charles Horman ja Frank Teruggi surmattiin presidentti Augusto Pinochetin johtaman verisen sotilaskaappauksen jälkeen. Hormanin perhe sanoo, ettei Yhdysvaltain Santiagon-suurlähetystö tehnyt juuri mitään murhien selvittämiseksi. Yhdysvaltain ulkoministeriö teetätti kongressin voimakkaan painostuksen vuoksi kaksi tutkimusta vuonna 1976. Niistä jälkimmäisen mukaan "on vaikea uskoa", että Pinochetin hallitus olisi pannut murhia toimeen, ellei se olisi saanut jotakin merkkiä siitä, etteivät ne johtaisi "merkittäviin kielteisiin seurauksiin" Washingtonissa.

Yhdysvaltain ulkoministeriö kieltäytyi vastaamasta asiaa koskeviin kysymyksiin vedoten siihen, että eräät asian kanssa tekemisissä olleet henkilöt ovat vielä valtion palveluksessa. Muuan CIA:n edustaja julkisti tänään 22 vuotta vanhan kirjeen, jossa CIA kiistää kaiken osallisuutensa murhiin.

-Haluan tietää, kuka antoi käskyn, Hormanin leski Joyce sanoo. -Ketään ei pidetä vastuussa. Nyt julkistetut muistiot kuuluvat joukkoon salaisia asiakirjoja, jotka presidentti Bill Clinton määräsi julkistettaviksi, kun Pinochet pidätettiin Lontoossa vuonna 1998. Asiakirjoja sensuroitiin rankalla kädellä 1970-luvulla, ei niinkään kansallisen turvallisuuden, vaan niiden kiusallisuuden vuoksi.
(STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat