Chile riemuitsee: "Tämä on Jumalan ihme"

Chilen kaivosdraama näyttää lähestyvän onnellista loppua, kun tänään yhä uusia kaivosmiehiä on putkahtanut maanpinnalle viikkojen maanalaisen vankeuden jälkeen.

Pelastusoperaatio on edennyt niin vauhdikkaasti, että presidentti Sebastian Pinera arvioi kaikkien olevan ylhäällä viimeistään huomisaamuna Suomen aikaa. Vihoviimeisenä kaivoksen vangeista on määrä nostaa ryhmän johtaja, 54-vuotias Luis Urzua, joka oli vuoroesimiehenä kohtalokkaan romahduksen tapahtuessa 5. elokuuta.

Monen chileläisen silmä kostui yön tunteita, kun miehiä alkoi nousta kuilusta, kertoo STT:n avustaja Riitta Alanen pääkaupunki Santiagosta. Jopa kyyniset älyköt äityivät haltioituneisiin twitterkommentteihin.

- Chileläisten päällimmäisenä tunteena oli keskiviikkona kiitollisuudensekainen ylpeys, Alanen kuvaa.

Itku ja nauru olivat kaivoksella herkässä.

- Maa on synnyttänyt pojan, riemuitsi Chilen televisio, kun ensimmäisenä nostettu 31-vuotias Florencio Avalos astui kapselista ulos varhain tänään Suomen aikaa.

Riemuun yhtyi vastassa ollut Avaloksen omainen.

- Tämä on Jumalan ihme, hän hehkutti.

Kahden lapsen isä Florencio syleili seitsemänvuotiasta poikaansa, vaimoaan, Chilen presidenttiä ja paikalla olleita viranomaisia, minkä jälkeen hänet vietiin kiireen vilkkaa terveystarkastukseen.

"Vauhtia, vauhtia"

Illalla Suomen aikaa miehistä on saatu ylös jo yli puolet. Kukin miehistä joutui viettämään kapselin ahtaudessa vartin noustakseen ylös matkan, joka vastaa miltei kahden Eiffel-tornin korkeutta.

Toisena kaivoksesta päässyt Mario Sepulveda jaksoi silti pilailla pelastustyöntekijöiden kanssa ennen kuin hän pääsi maanpinnalle.

- Vauhtia, vauhtia, vauhtia, hän kiritti kapselista pelastajiaan.

Nelikymppinen Sepulveda toi mukanaan myös tuliaisia. Hän jakoi repustaan pieniä kaivoksesta peräisin olevia kivenmurikoita.

Muut kaivosmiehet pysyivät vaitonaisina. Yhden pelastetun omainen toivoikin kaivosmiesten saavan aluksi olla rauhassa.

(MTV3 - STT - AFP - Reuters - DPA)

Lue myös:

    Uusimmat