Mainos

Chile pyytää Nasalta apua kaivosmiesten pelastamiseen

Chilen viranomaiset pyytävät apua Yhdysvaltain ilmailu- ja avaruushallinnolta Nasalta 33 sortuneeseen kaivokseen jääneen kaivosmiehen pelastamiseksi. Chilen terveysministeri Jaime Manalich toivoisi saavan opastusta erityisesti ravinnon saamiseksi kaivosmiehille maan sisään. Manalich kertoo, että Nasan osaaminen tilanteessa voisi olla hyvin hyödyllistä.

- Kokeneet astronautit viettävät kuukausia avaruusasemalla ja Nasalla on tällaisesta vuosien kokemus. Haluaisimme oppia heidän kokemuksistaan avaruudessa.

Miehet ovat jumissa 700 metrin syvyydessä kaivoskuilussa, joka sortui kaksi viikkoa sitten. Ennen löytymistään nääntyneet miehet söivät kaksi lusikallista tonnikalaa ja puoli lasia maitoa joka toinen päivä.

Tällä hetkellä ravintoa toimitetaan kahdeksan senttimetriä leveästä aukosta, jonka insinöörit saivat levennettyä juuri ravinto- ja nestelähetysten mentäväksi. Nyt pelastajat miettivät keinoja saada ravintoarvoltaan korkeaa tiivistettyä ruokaa kaivosmiehille, joiden oletetaan joutuvan olemaan maan alla vielä kuukausia, ennen kuin heidät saadaan kaivettua ulos.

(MTV3 - AFP)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.