Chilcot-komissio tutkii: Valehteliko Blair Irakin sodasta?

Britannian entinen pääministeri Tony Blair on selvittänyt Irak-kantojaan toistamiseen Irakin sotaa selvittävälle komissiolle.

Blair joutui Lontoossa uudelleen komission eteen, koska hänen vuodentakaiset todistajanlausuntonsa ovat ristiriidassa sen jälkeen saatujen muiden lausuntojen kanssa.

Komission perimmäinen kysymys Blairille on se, katsoiko Blair hyökkäyksen Irakiin maaliskuussa 2003 olleen laillinen. Blairin arvostelijoiden mukaan hän oli antanut jo vuotta aiemmin Yhdysvalloille lupauksen, että Britannia lähtee mukaan sotilasoperaatioon, jolla syrjäytetään Saddam Hussein.

Komission perusti marraskuussa 2009 pääministeri Gordon Brown, Blairin seuraaja. Komissiota johtaa John Chilcot. Komission tarkoituksena on selvittää, onko tapahtuneesta syytä ottaa opiksi. Chilcot-komissio ei kuitenkaan etsi syyllisiä eikä aja syytteitä kenellekään.

Blair toisti tänään komissiolle aiemmin esittämänsä lausunnon, jonka mukaan hän lupasi Yhdysvalloille tukea "yleisellä tasolla".

Irak-päätös varjostaa yhä Blairin kautta

Päätös lähettää brittisotilaita Irakiin on yksi Blairin virkakauden kiistellyimmistä ja arvostelluimmista päätöksistä.

Blair on aiemmin kertonut komissiolle, että vuoden 2001 syyskuun 11. päivän WTC-iskujen jälkeen kävi selväksi, että Saddam Hussein ei välitä YK:n päätöslauselmista, on uhka maailmanrauhalle ja hänet on syrjäytettävä.

Blair kertoi ennen sotaa luvanneensa tässä työssä tuen Yhdysvalloille, mutta sanoneensa, että asia on ongelmallinen. Hän kiistää luvanneensa, että Britannia osallistuu sotilasoperaatioon.

Blairin vastustajat sanovat, että Blair tiesi ennen hyökkäystä Irakiin, että hyökkäys on laiton.

Blair oli saanut tammikuussa 2003 selvityksen hallituksen laillisuusvalvojalta Peter Goldsmithiltä, joka piti hyökkäystä Irakiin ilman YK:n valtuutusta laittomana. Myöhemmin Blair on sanonut, että hän piti Goldsmithin kantaa ehdollisena.

Yhdysvallat hyökkäsi Britannian tukemana Irakiin maaliskuussa 2003. Britannian sotilaita oli hyökkäyksessä 45 000.

Sekä Yhdysvallat että Blairin silloin johtama Britannia perustelivat hyökkäystä Irakiin joukkotuhoaseilla. Niitä Irakista ei kuitenkaan koskaan löytynyt.

Kuulemiset jatkuvat

Nyt 57-vuotias Blair oli Britannian pääministerinä 1997-2007. Vastustus ja arvostelu Irakin sotaan johtaneita päätöksiä kohtaan varjostaa edelleenkin Blairin työtä. Hän on nyt lähettiläänä niin sanotussa kvartetissa eli Yhdysvaltain, Venäjän, EU:n ja YK:n ryhmässä, joka yrittää neuvotella rauhaa Lähi-itään.

BBC:n mukaan komissio haluaa kuulla uudestaan myös ex-ulkoministeri Jack Straw'ta sekä tuolloista Britannian asevoimien komentajaa Michael Boycea.

Komissio laatii selvityksistään loppuraportin ja luovuttaa sen pääministeri David Cameronille.

Lue myös:

    Uusimmat