Charmantti Obama ja jäyhä McCain kisaavat muutosten vaaleissa

Yhdysvaltain republikaanipuolueen presidenttiehdokas John McCain on vastaanottanut puolueensa presidenttiehdokkuuden virallisesti viime yönä.

Asetelmat tuleviin vaaleihin ovat siis nyt virallisesti selvät.

Pääpuolueiden ehdokkaat ovat demokraattien Barack Obama varapresidenttiehdokkaanaan Joe Biden ja republikaanien John McCain, jonka varapresidenttiehdokkaaksi on nimetty Sarah Palin.

Yhdysvaltain demokraattinen puolue nimesi senaattori Barack Obaman presidenttiehdokkaakseen virallisesti jo elokuun lopussa.

McCain ei kosiskele

Yhdysvaltain tutkimuksen professori Markku Henriksson analysoi McCainin puhetta tuoreeltaan MTV:lle. Hänen mukaansa McCainin puhe oli rauhallinen ja vakuuttava.

- McCain on kyllä pääpuhujista heikoin sekä ulosanniltaan että retorisilta kyvyiltään. Hän saattaa olla kuitenkin kuulijoiden mielestä vakuuttavampi kuin muut, ehkä juuri siksi, ettei hän ole niin loistava esiintymään. Hänen esiintymiseensä ei tule show'n makua, kun hän ei kosiskele yleisöä loistavalla kuvakielellä ja värikkyydellä.

Henriksson uskoo, että McCainin puhe upposi hänen kannattajiinsa hyvin. Siitä kertovat myös puhetta kuuntelemassa ollut villisti hurraava yleisö.

Puheessaan John McCain lupasi tuoda muutoksen Washingtoniin.

Henriksson ihmettelee McCainin sanavalintoja.

- Oli mielenkiintoista, että McCain korosti vahvasti eroaan nykyiseen hallintoon. Tätä pesäeroa tietysti George W. Bushin hallintoon ja Washintonin poliittiseen eliittiin yritetään tehdä, kun se on epäsuosittu. McCain on kuitenkin itse juuri tätä Washingtonin poliittista eliittiä.

Henrikssonin mukaan sanoma uppoaa varmasti yhdysvaltalaisiin, varsinkin republikaanien kannattajiin.

Obaman ajama muutos suurempi

McCain on kuitenkin pyrkinyt ottamaan etäisyyttä George W. Bushiin aiemminkin.

- Kyllä McCain on ollut republikaanien leirissä omantien kulkija ja tehnyt paljon yhteistyötä demokraattien kanssa aiemmin. Selkeästi kuitenkin Barack Obaman lupaama muutos on suurempi kuin McCainin ajama muutos Bushin politiikasta.

Henrikssonin mukaan vielä on hankala sanoa, kuinka paljon muutoksia tuleva presidentti pystyy tekemään. Merkittävimmät erot näiden kahden herran välillä ovat Irakin sotaan ja energiapolitiikkaan liittyvät kysymykset.

- Barack Obama suhtautuu paljon kriittisemmin Irakin sotaan ja on valmiimpi vetämään sotajoukot pois sieltä. Ja painetta siihen suuntaan on Obamalla paljon enemmän kuin McCainilla.

Sama koskee energiapolitiikkaa.

- McCain ja Palin aloittavat aina sillä, että rakennamme lisää öljyputkia, rakennamme lisää ydinvoimaloita ja tuemme tietysti myös hiiltä ja aurinko ja tuulivoimaa. Obama taas aloittaa aina sillä, että öljyyhtiöiden kuristus pitää lopettaa, ja me kannatamme aurinko- ja tuulienergiaa.

McCainille ei osata puhua

Euroopan ja Yhdysvaltojen suhteisiin presidentinvaalien voittajalla ei uskota olevan suuria vaikutuksia. Professori Henriksson arvelee, että suurin ero on henkilökemioissa - Obama on karismaattinen henkilö, McCainille ei ehkä osata puhua.

- Jos Obamasta tulee presidentti, voi olla, että hänen on helpompi päästä juttusille eurooppalaisten johtajien kanssa. En kuitenkaan usko, että vaalien tuloksella olisi kovin suurta merkitystä.

Presidenttikisasta on tulossa hyvin tiukka ja lopputuloksen ennustaminen on vielä mahdotonta. Kilpailun kiristyessä mahdolliset lieveilmiöt voivat myös tulla peliin mukaan.

- Pelkään, että jos kisa pysyy tiukkana loppuun saakka, niin loanheitto lisääntyy. Likaiset keinot tulevat peliin, kun joudutaan kamppailemaan viimeisistä sadoista, tuhansista äänistä. Loanheittoa on jo ollut nähtävissä Sarah Palinin kohdalla, mutta ne ovat olleet aika pieniä juttuja. Usein mustamaalaaminen tulee kansan syvistä riveistä, sitä harvoin harrastavat itse ehdokkaat.

Yhdysvaltain presidentinvaalit järjestetään 4. marraskuuta. Voittaja astuu virkaan 20. tammikuuta 2009.

Lue myös:

(28.8.2008)

Lue myös:

    Uusimmat