Charlie Hebdo -piirtäjä Helsingissä: Emme muuta linjaamme

Charlie Hebdon pilapiirtäjä sanoo työskentelevänsä kuten ennen tammikuun iskuja 2:03

Ranskalaisen Charlie Hebdo -lehden piirtäjä Willem vakuuttaa, ettei lehti aio muuttaa linjaansa tai lopettaa ilmestymistä tammikuisen terrori-iskun takia.

Willem puhui paneelikeskustelussa Helsingin yliopistolla.

Willemin mukaan Charlie Hebdo jatkaa toimintaansa, vaikka se onkin vaikeaa, koska muuten tappajat voittaisivat. Lehti menetti iskussa kahdeksan työntekijäänsä.

Hollantilaissyntyinen Willem on asunut Ranskassa vuosikymmeniä ja piirtänyt eri lehtiin.  

Luentosali täyttyi

Helsingin yliopiston luentosali oli lähes täynnä kuulijoita, jotka seurasivat keskustelua. Yliopiston Metsätalon ulkopuolella oli pysäköitynä muutama poliisiauto. Tapahtuman turvajärjestelyt olivat muutenkin poikkeuksellisen tarkat. Saliin ei saanut viedä esimerkiksi omia takkeja tai laukkuja.  

Helsingin yliopiston turvallisuuspäällikkö Mikko Savela kertoi aiemmin, että paneelikeskustelun turvallisuuteen on suhtauduttu vakavasti ja yliopisto on tehnyt asiassa yhteistyötä poliisin kanssa.

Charlie Hebdo -lehden toimituspalaveriin tehtiin tammikuun alussa terrori-isku, jossa kuoli 12 ihmistä. Willem ei ollut toimituksessa iskun aikana, sillä hän ei osallistu lehden toimituspalavereihin.  

Lue myös:

    Uusimmat