Celine Dion kaikkien aikojen kallein Suomeen saatu artisti

Maailman menestyneimpiin artisteihin lukeutuva kanadalainen Celine Dion konsertoi Helsinki Areenalla 9. kesäkuuta. Konsertin liput ovat ennenkuulumattoman hintavat, sillä pilettien lähtöhinta on peräti 109 euroa. Tapahtumajärjestäjä Welldonelta kerrotaankin Celinen olevan kaikkien aikojen kallein Suomeen saatu esiintyjä.

Pitkän uran tehnyt Dion saapuu ensimmäistä kertaa Suomeen. Helsingin-konsertti on osa laulajattaren Taking Chances -maailmankiertuetta.

Celine Dion on pitänyt kiertue-elämästä yhdeksän vuoden mittaisen tauon, ja viimeiset viisi vuotta hän on esiintynyt Las Vegasin Caesar's Palacen Colosseumissa.

Vaikka osa kiertueen aloittavan Johannesburgin-keikan tuotosta meneekin hyväntekeväisyyteen, ovat myös Helsingissä järjestettävän konsertin liput hyvin hintavat. Halvimmille paikoille pääsee 109 euron lipuilla kalleimpien paikkojen maksaessa huimat 199 euroa.

Dionin Suomeen järjestäneeltä Welldonelta kerrotaan artistin olevan kaikkien aikojen kallein hankinta.

- Celinehän on Madonnan jälkeen maailman menestynein naisartisti, joten keikkapalkkio on sen mukainen, Welldonen tiedotuspäällikkö Ramona Forsström kertoo.

- Konsertissa on käytössä lisäksi normaalista hieman poikkeava tuotanto, sillä lippuja myydään myös lavan taakse, sanoo Forsström.

Kaikkiaan pääsylippuja Celinen keikalle tulee myyntiin ensi maanantaiaamuna noin 12 000 kappaletta. Tapahtumajärjestäjä uskoo lippujen käyvän kaupaksi paremmin kuin hyvin.

- Celine Dionin levyjä on meillä myyty yli puoli miljoonaa kappaletta, siis erittäin huikea määrä. Ja tuohon puoleen miljoonaan ei vielä ole laskettu Titanic-soundtrackia, Ramona Forsström summaa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat