Mainos

Ceaucescun unelma toteutui

Romaniaa vielä 20 vuotta sitten diktaattorina hallinneen Nikolae Ceaucescun unelma toteutuu tänään Bukarestissa, kun 60 valtionjohtajaa istuutuu kristallikruunujen alle ja ihailee yhtä maailman arkkitehtuurin jättiluomusta ja päättää maailman kohtalonkysymyksistä.

Ceacescu olisi halunnut isännöidä juuri tällaista mahtikokousta. Ceaucescu itse ei ehtinyt edes nähdä luomaansa linnaa valmiina - hänet teloitettiin pikaoikeuden määräyksellä omassa maassaan jouluna 1989.

Historian muuttumisesta kertoo sekin, että nyt täällä keskustellan naisten asemasta aseellisissa konflikteissa, ympäristön suojelusta tai siviilihallinnon rakentamisesta. Teemoja, joista sen enempää Ceacescu kuin Natokaan eivät pari vuosikymmentä sitten välittäneet.

Suuruudenhulluuteen taipuvainen Ceacescu oli rakennuttanut maailman suurinta rakennusta - tosin Pentagon, Yhdysvaltain puolustusministeriö, on virallisten tietojen mukaan suurempi.

Kansanpalatsi, Casa Popolui, on pinta-alaltaan 300 000 neliömetriä - siellä voisi siis olla 3000 sadan neliön asuntoa, yhden tavallisen lähiön verran.

Talon ulkomitat ovat 240 x 270 metriä. Korkeutta maanpinnalta on 86 metriä, 12 kerrosta ja maan allakin 92 metriä syvä kellarikerrosto, jonka rakentamissyystä kerrotaan villejä tarinoita; sen oli tarkoitus olla Ceacescun salainen kaupunki, ydiniskun kestävä pakopaikka.

Sotilasliitto Naton kokouspaikaksi palatsi sopii erinomaisesti jo sen takia, että se on helppo eristää, bulevardeista voi aidoittaa omat kaistansa arvovieraille ja kokoushuoneita riittää: talossa on 3107 huonetta, suurin täyttää kansainvälisen jalkapallokentän kokovaatimukset.

Edes toimittajat eivät pääse häiritsemään kokoukseen osallistuvia poliitikkoja: vaikka lendistätilat ovat samassa talossa, välimatkaa on kymmenien minuuttien kävelyn verran.

Tosin marmoriportaat ovat jo kulutuksessa lohkeilleet ja kommunistinen synkkyys leijuu mahtipontisten aulojen yllä.

Kun linnaa alettiin rakentaa 1984, paikallisia ihmisiä ei varoitettu mitenkään etukäteen. Yhtenä aamuna kaivinkoneet alkoivat kaataa talojen seiniä, kun pahaa aavistamattomat asukkaat samalla tekivät aamuaskareitaan.

Valitusoikeutta ei ollut. Ceacescun diktatuurissa valittajat katosivat jäljettömiin.

Palatsin ja sitä ympäröivien moottoritien levyisten bulevardien alta hävitettiin 40 000 ihmisen asunnot, kirkkoja, ortodoksisia luostareita ja muuta satoja vuosia vanhaa historiaa.

Ceacescun kaaduttua palatsi ei ollut vielä valmis, ja kesti vuosia ennen kuin sille pystytiin keksimään järkevää käyttöä. Se oli kaikkeen liian suuri. Linnasta suunnitelsiin kasinoa ja viihdekeskusta - rullaluistelijoille onkin kymmeniä kilometrejä käytäviä.

Myös kommunismin museo haluttiin sijoittaa palatsiin. Ceacescun hallintoa eniten inhonneet halusivat purkaa talon ja jakaa marmorit ja kristallit kansalle, jolta puuttui rakennusmateriaalia.

Lue myös:

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.