Carl Haglundia ei oppositio ahdista - mutta mitä palautetta on tullut kentältä?

Ruotsalaisen kansanpuolueen puheenjohtaja Carl Haglund vakuuttaa, ettei puolueen päätyminen oppositioon kaivele.

Ei siitäkään huolimatta, että edellisen kerran Rkp teki politiikkaa hallituksen ulkopuolella neljä vuosikymmentä sitten.

- Tällä hetkellä tuntuu hyvältä, koska meidän mielestämme hallitus on tehnyt sellaista politiikkaa, joka ei ole arvojemme mukaista monessa asiassa. Mutta pidemmän päälle pyrimme kyllä hallitusvastuuseen, Haglund linjaa.

13. Osaako RKP tehdä oppositiopolitiikkaa? 1:00:11

Hän kritisoi Sipilän hallitusta muun muassa Kreikasta.

- Mielestäni hallitus on hoitanut vähän kömpelösti tätä Kreikan-kysymystä. Toinen asia, jossa hallitus on ollut kömpelö ulkopolitiikassa, oli Etyj-kokous.

Haglund kiistää väitteet, että kenttäväki olisi kitkerä oppositioasemasta.  

Palaute niin rkp:läisiltä vuorineuvoksilta kuin maanviljelijöiltä on ollut hyvää.

- Uskon, että suurin osa äänestäjistämme ymmärtää hyvin sen, ettemme sovi tähän hallituspohjaan. Mutta pidemmän päälle uskon, että he haluavat puolueensa olevan hallituksessa tekemässä päätöksiä.

Haglundin kesään on jo ehtinyt kuulua parisen viikkoa lomaa. Alkanut viikko menee Porissa töiden merkeissä.

- Se on hieman erilainen työviikko. Ensi viikolla lomaa, sitten töihin.
Ihan kivaa mökkeilyä, ja lasten kanssa on vähän enemmän aikaa.

SuomiAreena Special 1:30:06

Lue myös:

    SuomiAreena-videot

    Uusimmat