Cannonballin salakapakan asiakkaaksi epäilty: Kyse oli vain paitaveloista

Kymenlaakson käräjäoikeus Kotkassa käsittelee tänään Cannonball-moottoripyöräkerhoon liittyvää salakapakkajuttua. Paikalla on paljon virkapukuisia poliiseja varmistamassa turvallisuutta.

Syytettynä on toistakymmentä henkilöä, joista vain osa on ollut Cannonball Kotkan jäseniä. Kotkan osasto on sittemmin MTV3 Uutisten tietojen mukaan lopettanut toimintansa.

Aamupäivällä ensimmäisenä käsittelyvuorossa olivat muutamien epäillyn salakapakan asiakkaiden syytteet lievästä alkoholirikkomuksesta, jonka kaikki kolme paikalla ollutta syytettyä kiistivät.

Syyttäjän mukaan syytetyt olivat ostaneet Cannonball MC:n kerhotiloista 2–27 alkoholiannosta vuosina 2011–2012. Kotietsintä tiloihin tehtiin toukokuussa 2012.

Syytteet perustuvat muun muassa kapakasta löytyneeseen muistioon, johon on merkitty velkoja. Syyttäjä Mika Lopmerin mukaan velat merkitsevät myytyjä alkoholiannoksia.

Syytettyjen mukaan velkalistassa saattoi olla kyse esimerkiksi vaateostoista, niin kutsutuista support-tuotteista.

– Olen ostanut t-paitoja, huppareita, pipoja.

– Huppareita, t-paitoja, mukeja. Velaksi ja rahalla. Se saattaa selittää sen, että siellä olisi jonkunlaista velkalistaa. Kun en ole itse rustannut mitään mihinkään paperiin, niin en tiedä.

– Miksi olette ostaneet niin paljon paitoja, syyttäjä kysyi yhdeltä syytetyistä.

– Siellä on tullut käytyä paljon saunassa. Hyvän tahdon eleenä kannattaakseni frendien toimintaa.

Osa syytetyistä oli sitä mieltä, että kerhotiloissa oli tarjottu heille juomia ilmaiseksi, osa taas oli tuonut omat juomat mukanaan. Rangaistukseksi heille vaaditaan sakkoja.

Salakapakkaan liittyviä vakavampia syytekohtia, muun muassa veropetosta ja alkoholirikosta, käsitellään myöhemmin iltapäivällä. Näistä syyttäjä vaatii kovennettuja rangaistuksia sillä perusteella, että rikokset on tehty järjestäytyneen rikollisryhmän jäsenenä.

Laajaan juttukokonaisuuteen liittyy myös mm. epäilyt törkeän kiristyksen yrityksestä ja huumausainerikoksesta, näissä epäiltynä on vain yksittäisiä syytettyjä. Kokonaisuuden käsittelyyn kaikkiaan on varattu Kotkassa kolme päivää.

Lue myös:

    Uusimmat