Cannesin Kultaisen palmun voitti Laurent Cantet

Laurent Cantet voitti Cannesin elokuvajuhlilla Kultaisen palmun . Sean Pennin johtama tuomaristo antoi juhlien pääpalkinnon ranskalaisen Cantet'n elokuvalle The Class, ranskaksi Entre les murs. Palkinnon ojensi Robert de Niro.

Ranskalaiselokuva on viimeksi saanut Cannesin pääpalkinnon vuonna 1987.

Cantet'n voitto oli pieni yllätys. The Class esitettiin vasta lauantaina, viimeisenä kilpasarjan 22 elokuvasta. Suosikkeina oltiin pidetty Clint Eastwoodin ohjaamaa The Changelingia, ranskalaisen Arnaud Desplechinin A Christmas Talea ja turkkilaisen Nuri Bilge Ceylanin Three Monkeysia.

Ceylan sai parhaan ohjaajan palkinnon. Eastwoodille annettiin tunnustus elämäntyöstään.

Myös jo kahdesti Cannesin pääpalkinnon voittaneiden belgialaisten Dardennen veljesten uusi Lorna's Silence sai festivaalien aikana runsaasti kiitoksia. Tällä kertaa Dardenneille ojennettiin palkinto parhaasta käsikirjoituksesta.

The Class kertoo pariisilaisesta opettajasta, jolla on vaikeuksia pitää meluisa koululuokka kurissa. Pienimuotoinen draama on kuvattu amatöörinäyttelijöin ja dokumentinomaisella tyylillä. Se perustuu pääosaa esittävän Francois Begaudeaun omiin kokemuksiin ongelmaluokan opettajana.

Grand Prix -palkinnon, jota pidetään ikään kuin kakkossijana, sai Matteo Garronen ohjaama Gomorra. Se kurkistaa Napolin järjestäytyneen rikollisuuden maailmaan viidessä lomittain kerrotussa tarinassa. Julma elokuva ammentaa toimittaja Roberto Savianon samannimisestä kirjasta, joka on myös suomennettu.

Myös tuomariston palkinnon sai mafiateemaa sivuava italialaiselokuva, Paolo Sorrentinon ohjaama Il Divo. Se kertoo sarkastisesti maan politiikasta 1990-luvun alussa ja keskittyy moninkertaisen pääministerin Giulio Andreottin kyseenalaisiin ratkaisuihin ja salaisuuksiin.

Parhaan miesnäyttelijän palkinnon sai puertoricolaissyntyinen Benicio del Toro, joka esittää Che Guevaraa Steven Soderberghin kaksiosaisessa elokuvassa Che. Espanjankielinen elokuva oli festivaalien odotetuimpia, mutta vastaanotto oli kylmä. Ammattilehdissä pohdittiin, joutuuko Soderbergh leikkaamaan pitkäpiimäiseksi kritisoidun kokonaisuuden vielä uusiksi ennen sen varsinaista levitystä.

Brasilialainen Sandra Corveloni sai parhaan naispääosan palkinnon elokuvasta Line of Passage.

Kilpasarjan elokuvia pidettiin tunnelmiltaan tavallistakin synkkäsävyisempinä. The Class oli joukon valoisampaa kärkeä.

Amerikkalaiselokuvia kilpasarjassa oli vain kolme, mutta sen ulkopuolella maailmanensi-iltansa saaneet viihdepaukut Indiana Jones ja Kristallikallon valtakunta sekä Kung Fu Panda toivat Cannesiin Hollywoodin loistetta ja suosikkinäyttelijöitä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat