Cannesin elokuvajuhlat alkamassa

Keskiviikkona alkavia, 56. Cannesin elokuvajuhlia ovat kiusanneet viime hetken ilmoittautumiset, turvallisuushuolet ja pelko sars-taudista. Kaikesta huolimatta elokuvanäyttelijät ja paparazzit ovat kokoontuneet Cannesiin. Hotellit ovat täynnä, upeat juhlat suunnitteilla ja Cannesin alue kuhisee innokkaasta odotuksesta. - Viimeksi kuluneen vuoden aikana on tapahtumut paljon, mutta elämän täytyy jatkua, sanoo juhlien johtaja Gilles Jacob, jonka suureimpana huolenaiheena ovat myöhään ilmoitetut elokuvat ja viimehetken perumiset.

Terroristipelon vuoksi järjestäjät ovat kasvattaneet useiden tuhansien turvamiesten joukkoa 600 paikallisella poliisilla. Sars-pelon liventämiseksi Aasiasta tulevat ovat suostuneet terveystarkastukseen saavuttuaan Ranskaan. Myös viime vuonna turvatoimissa oltiin jopa niin tarkkoja, että näyttelijätkin joutuivat ruumiin- ja laukuntarkastukseen. Poliisi kertoo lisäksi valvovansa, etteivät rikkaat ulkomaalaiset joudu ryöstön kohteeksi öiseen aikaan.

Kuten tavallisestikin, syvälliset ulkomaalaiset elokuvat ovat vaarassa jäädä suurten Hollywood-elokuvien jalkoihin. Tämän vuoden odotetuin elokuva on jatko-osa Matrix: Reloaded. Mutta kriitikot odottavat innokkaasti tanskalaisen Lars von Trierin ja britannialaisen Peter Greenawayn uusia elokuvia. Kultaisesta palmusta kilpailevat myös Clint Eastwoodin rikosdraama Mystic River, viisi ranskalaisohjaajajien tekemää elokuvaa sekä venäläinen, brasilialainen, iranilainen ja japanilainen elokuva.

Lue myös:

    Uusimmat