Campoyn pakomatka jatkuu

Toimia suomalaisen Kerstin Campoyn kahden lapsen palauttamiseksi Yhdysvaltoihin voidaan jatkaa. Jyväskylän käräjäoikeus hylkäsi äidin tekemän valituksen asiasta tänään. Valitus koski sitä, että Jämsän käräjäoikeus määräsi lokakuun puolivälissä väliaikaisesti äidin lasten huoltajaksi, mutta kihlakunnanvouti päätti jatkaa toimia lasten palauttamiseksi. Voudin mukaan lasten noutomääräystä ei ollut Jämsässä peruttu. Kerstin Campoy aikoo valittaa käräjäoikeuden päätöksestä Vaasan hovioikeuteen.

Hänen asianajajansa Aki Sirén mielestä lähiviikkoina ratkeaa myös, millaisella purku- tai kanteluhakemuksella korkeinta oikeutta asiassa lähestytään.

Korkein oikeus päätti syyskuussa, että Campoyn lapset menevät Haagin sopimuksen nojalla Yhdysvaltoihin. Siellä olisi määrä selvittää oikeudessa kiista huoltajuudesta amerikkalaisen isän kanssa. Päätöksen jälkeen lasten suomalainen äiti on pakoillut viranomaisia. Hän ei voi itse mennä oikeuteen, koska häntä uhkaa rikossyyte.

Julkisuus ei ratkaise

Muitten valitusteitten ohella Campoyn asianajaja miettii valituksen viemistä ihmisoikeustuomioistuimeen Strasbourgiin. Sirénin mukaan sitä kautta voitaisiin selvittää, oliko oikein, ettei korkein oikeus käsitellyt asiaa suullisesti, kuten pitäisi olla laita lasten huoltajuuskiistoissa.

- Tämä valitustie ei kuitenkaan ole nopea eikä ensimmäisenä keinovalikoimassa, Sirén huomauttaa.

Asian saamalla julkisuudella Sirén arvioi olevan vaikutuksia sekä hänen päämiehensä asian puolesta että sitä vastaan.
-Jos viestintä ei ole täsmällistä, ratkaisijat saattavat asennoitua kielteisesti. Julkisuus ei tätä kuitenkaan ratkaise, vaan ratkaisun täytyy löytyä tuomioistuimista, Sirén korostaa.
(STT)


Lue myös:

    Uusimmat