C.S.I.-tähti joutui vararikkoon

C.S.I.-sarjasta tuttu Gary Dourdan on ajautunut konkurssiin. Huimia summia hittisarjassa tahkonneen näyttelijän velat ovat kasvaneet liki yhtä suuriksi, kuin tähden omaisuus.

Rikossarja C.S.I:ta peräti yhdeksän tuotantokauden ajan tähdittänyt Gary Dourdan on vararikossa. Asiasta kertoo muun muassa TMZ.com -sivusto. Dourdan näytteli megahitiksi nousseessa sarjassa Warrick Brownia vuosina 2000–2008.

Vaikka 45-vuotias Dourdan, George Eads ja Jorja Fox eivät yltäneetkään sarjassa isoimpia rooleja näytelleiden, jopa 600 000 dollarin jaksopalkkioita netonneiden William Petersenin ja Marg Helgenbergerin palkoille, myös heidän C.S.I.-aikana ansaitsemansa tienestit olivat sievoiset.

Tästä huolimatta Dourdan hakeutui TMZ.comin mukaan konkurssiin jo elokuun lopussa.

Dourdanin luottokorttiveloista ja talousvaikeuksista on uutisoitu useasti aiemminkin, minkä lisäksi miehellä on ollut vaikeuksia lain kanssa. Vuonna 2008 mies pidätettiin muun muassa heroiinin, ekstaasin ja kokaiinin hallussapidosta. Tämän lisäksi tähteä syytettiin viime vuonna tyttöystävänsä pahoinpitelystä.

Kuinka pahoissa veloissa mies on? Ketä tähti syyttää ahdingostaan? Lue lisää:C.S.I.-tähti joutui vararikkoon

C.S.I. Subilla maanantain myöhäisilloissa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat