Bussinkuljettajat hävisivät kiistansa KKO:ssa

Bussinkuljettajat ovat hävinneet korkeimmassa oikeudessa (KKO) kiistan, joka koski pääkaupunkiseudun linja-autoliikenteen kilpailuttamista. Kuljettajat olivat voittaneet sekä käräjä- että hovioikeudessa, mutta KKO päätti toisin pyydettyään sitä ennen EY-tuomioistuimen ennakkoratkaisua.

Tapaus oli aikoinaan ensimmäinen kerta, kun KKO kääntyi EY-tuomioistuimen puoleen direktiivin tulkinnassa. Kiista koski vuonna 1995 käytyä pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunnan YTV:n tarjouskilpailua, jossa Oy Liikenne Ab sai hoitaakseen aiemmin Hakunilan Liikenne Oy:lle kuuluneita seutuliikenteen bussilinjoja.

Kaksi kuljettajaa nosti kanteen, koska heidän työehtonsa heikentyivät jonkin verran työnantajan vaihduttua. Kuljettajien mielestä liikennöitsijän vaihtuminen oli liikkeen luovutus, jossa toiminnallinen kokonaisuus siirtyi sellaisenaan yritykseltä toiselle. Täten heidän työehtojensa olisi pitänyt pysyä entisellään, kuljettajat arvioivat.

Busseja ei myyty

EY-tuomioistuin ja KKO olivat eri mieltä. Niiden mukaan tilanne ei ollut liikkeen luovutus, koska merkittävää aineellista omaisuutta ei siirtynyt yritykseltä toiselle. Oy Liikenne Ab osti Hakunilan Liikenteeltä kuljettajien pukuja 9000 markalla ja joutui vuokraamaan tältä linja-autoja lyhyeksi ajaksi, mutta muuta omaisuutta ei myyty.

EY-tuomioistuin katsoi, että säännöllinen julkinen linja-autoliikenne on ala, jossa huomattava kalusto ja laitteisto on välttämätöntä taloudelliselle toiminnalle. Käytännössä tämä tarkoittaa itse autoja, joita ilman liikenne ei etene. YTV:n tapauksessa toiminnalle välttämätön kalusto ei siirtynyt yritykseltä toiselle - Oy Liikenne Ab ei siis myynyt bussejaan Hakunilan Liikenteelle. Siksi ei voitu katsoa, että kokonaisuus olisi säilyttänyt identiteettinsä liikkeen luovutuksen edellyttämällä tavalla.

KKO päätti jutusta EY-tuomioistuimen kannan mukaisesti. Se kumosi käräjä- ja hovioikeuden tuomiot ja hylkäsi kanteen, jolla kuljettajat vaativat palkkasaataviaan.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat