Bussi paloi bensamittareiden vieressä

Oravaisissa palanut bussi oli vähällä sytyttää reilun metrin päässä olleet bensamittarit tuleen. Tuli ei kuitenkaan aiheuttanut vahinkoja mittareille. Kukaan matkustajista ei loukkaantunut.

Reittiajossa ollut linja-auto on palanut pahoin Oravaisten Teboil-huoltamon pihalla Pohjanmaalla. Iltapäivällä sattuneessa tapahtumassa oli suuren onnettomuuden ainekset, sillä bussi syttyi palamaan vain 1,5 metrin päässä bensiinimittareista, kertoi Pohjanmaan pohjoisalueen pelastuslaitoksen paloesimies Tor Johansson.

Bussi oli Johanssonin mukaan luultavasti matkalla Kokkolasta Vaasaan, kun se pysähtyi 8-tien varressa sijaitsevalle Oravaisten Teboilille, joka toimii paikkakunnan linja-autopysäkkinä. Haldin&Rose-yhtiön linja-autossa oli tapahtumahetkellä 15 matkustajaa.

Kuljettaja huomasi autoa käynnistäessään sankan savun nousevan moottoritilasta auton keskivaiheilta. Kuljettaja ohjasi kaikki matkustajat ulos ennen kuin moottoritila leimahti liekkeihin. Auto täyttyi nopeasti savulla, ja kuljettaja aloitti alkusammutuksen auton omalla sammuttimella.

Palokunta vaahdotti alueen ja määräsi liekehtivän auton vieressä olevat mittarit suljettaviksi. Linja-auton moottoritila tuhoutui palossa täysin, mutta auton sisätilat säästyivät. Tuli ei myöskään aiheuttanut vahinkoja huoltamorakennukselle tai mittareille. Kukaan matkustajista ei loukkaantunut.

Palaneen bussin matkustajat ja kuljettaja jatkoivat matkaa saman linja-autoyhtiön toisella autolla, joka nouti heidät paikalta.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat