Bushin valinta presidentiksi varmistui

Yhdysvalloissa valitsijamiehet ovat odotetusti valinneet George Bush nuoremman maan presidentiksi.

Bush on saanut 271 valitsijamiesääntä, mikä on yksi enemmän kuin voittoon vaaditaan. Valitsijamiesäänestys järjestettiin yli kuukauden päästä kansanvaaleista ääntenlaskun sotkujen vuoksi.

Yhdysvalloissa epäiltiin, että jotkut valitsijoista saattavat vaihtaa puolta viime hetkellä ja vaikuttaa näin kiisteltyyn vaalitulokseen. Jo kaksi Al Goren taakse livennyttä valitsijaa olisi sotkenut lopullisen vaalituloksen. Maanantaina valitsijamiehet, joita oli kaikkiaan 538, kokoontuivat ympäri maata osavaltioidensa pääkaupunkeihin antamaan äänensä. Ainoa vaalituloksen linjasta poikennut valitsija oli Washington DC:ssä, hän jätti tyhjän äänestyslipun eikä äänestänyt Al Gorea. Tämä ei ollut protesti Gorea kohtaan, vaan vastalause pääkaupungin liian pienelle päätösvallalle kongressissa.

Yleensä valitsijamiesvaali on muodollisuus, joka herättää vain vähän mielenkiintoa, mutta tiukan ääntenlaskukiistojen jälkeen valitsijamiesvaalia seurattiin tarkasti mahdollisten yllätysten varalta.

Virallisesti tulos on selvä tammikuun alussa. Uusi presidetti aloittaa työnsä 20. tammikuuta.

Presidentti Halonen onnitteli

Tasavallan presidentti Tarja Halonen onnitteli sähkeitse Yhdysvaltojen uutta presidenttiä.

Halonen totesi olevansa iloinen siitä, että pitkä prosessi on saatu onnellisesti päätökseen. Hän luonnehti Suomen ja Yhdysvaltojen suhteita hyviksi ja ongelmattomiksi ja ilmaisi uskonsa siihen, että sekä kahdenväliset että Yhdysvaltain ja EU:n väliset suhteet kehittyvät myönteisesti Bushin virkakaudella.

Halonen sanoi myös, että hän toivoo tapaavansa Bushin lähitulevaisuudessa Helsingissä tai Washingtonissa.
(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat