Bushilta vaaditaan kasvihuonekaasujen rajoittamista

Silmäätekevät vaativat Bushilta toimia kasvihuonekaasujen vähentämiseksi
Kymmenen merkkihenkilöä vaatii avoimessa kirjeessä Yhdysvaltain presidentti George W. Bushilta suunnitelmaa kasvihuonekaasujen vähentämiseksi. Kirje julkaistiin maanantaisessa Time-lehdessä ja sen ovat allekirjoittaneet muun muassa Neuvostoliiton entinen presidentti Mihail Gorbatshov, Yhdysvaltain entinen presidentti Jimmy Carter, suursijoittaja George Soros sekä näyttelijä Harrison Ford.

Allekirjoittajien mukaan tilanne on vakava, ja nyt vaaditaan sekä yksimielisyyttä että toimia asian hyväksi. He eivät myöskään usko mukanaolon hidastavan talouden kasvua. Päinvastoin: puhtaampi teknologia voisi avata taloudellisia mahdollisuuksia pikemmin kuin olla uhkana. Kirje julkaistiin vain vajaa viikko sen jälkeen, kun Bushin hallinto viestitti, ettei se aio ratifioida vuonna 1997 solmittua Kioton ilmastosopimusta.

Presidentin mielestä kasvihuonepäästöjen vähentämiseen tähtäävä sopimus ei kohtele maita tasa-arvoisesti ja se on lisäksi Yhdysvaltain talouden vastainen. Presidentti Bill Clinton allekirjoitti Kioton sopimuksen vuonna 1998, mutta sitä ei koskaan viety senaatin käsittelyyn.

Suurin osa haluaa Bushilta suunnitelman


Time-lehden ja CNN:n tekemän tutkimuksen mukaan peräti 75 prosenttia amerikkalaisista pitää maapallon lämpenemistä vakavana ongelmana. Tänään julkaistun tutkimuksen mukaan 67 prosenttia amerikkalaisista toivoo myös, että Bushilla olisi suunnitelma ongelman helpottamiseksi.

Tutkimukseen vastanneista 52 prosenttia haluaisi, että Yhdysvallat torjuisi lämpenemisilmiötä muista maista välittämättä. Kioton sopimus on tarkoitus ratifioida viimeistään vuonna 2002. Sopimuksen avulla maailman hiilidioksidipäästöjä aiotaan vähentää keskimäärin 5,2 prosentilla. EU:n osuus leikkauksista olisi 8 prosenttia.
(STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat