Mainos

Bush varoitti Turkkia yksipuolisista toimista Pohjois-Irakissa

Yhdysvaltain presidentti George W. Bush on varoittanut Turkin pääministeriä Recep Tayyip Erdogania, että Turkin yksipuoliset toimet Pohjois-Irakissa voivat johtaa yhteenottoon Yhdysvaltain joukkojen kanssa, kertoi Milliyet-sanomalehti.

Presidentti Bush ilmaisi lehden mukaan kantansa Erdoganille osoittamassaan kirjeessä kuluneella viikolla.

Turkki haluaisi lähettää joukkojaan Pohjois-Irakiin, koska se pelkää siellä asuvien kurdien itsenäistymishaluja Irakin kriisin yhteydessä. Ankara on huolissaan separatististen suuntausten leviämisestä Kaakkois-Turkin kurdialueille.

Yhdysvallat on viime päivinä painostanut Turkkia päästämään amerikkalaisjoukot operoimaan Turkin maaperältä tai ainakin avaamaan ilmatilansa mahdollisessa Irakin-sodassa.

Yhdysvallat veti apupaketin pois

Yhdysvallat ei enää tarjoa apupakettia Turkille korvaukseksi Turkin alueen käytöstä hyökkäyksessä Irakiin. Asiasta kertoivat amerikkalaiset viranomaiset.

Turkin pääministeri Tayyip Erdogan oli ilmoittanut aiemmin, ettei hänen hallituksensa käsittele asiaa ennen luottamuslauseen saamista.

Turkin parlamentti torjui ensimmäisen pyynnön Turkin käyttämisestä hyökkäyksessä. Yhdysvaltain tarkoituksena oli viedä Turkkiin 62 000 sotilasta.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.