Bush varoitti ääriliikkeitä ja Irania puheessaan Israelissa

Yhdysvaltain presidentin George W. Bushin mukaan Lähi-idän valtiot muuttuvat tulevien vuosikymmenien aikana demokratioiksi, "joissa nykyinen sorto on vain etäinen muisto".

- Kairosta Riadiin ja Bagdadista Beirutiin ihmiset tulevat elämään vapaissa ja riippumattomissa yhteiskunnissa. Iranista ja Syyriasta tulee rauhanomaisia yhteiskuntia, joissa nykyinen sorto on enää etäinen muisto, presidentti visioi puhuessaan Israelin parlamentissa knessetissä.

Bush ennusti tuhoa myös ääriliikkeille al-Qaidalle, Hizbollahille ja Hamasille.

- Heidät lyödään, kun muslimit ympäri maailmaa huomaavat terroristien näkemyksen tyhjyyden, Bush jyrisi.

Bush muistutti myös, ettei Iranin saa antaa hankkia ydinaseita.

- Se olisi petos, jota tulevat sukupolvet eivät koskaan unohtaisi.

Bush ei ottanut kantaa mahdollisen Lähi-idän rauhansopimuksen syntyyn ennen kuin hän jättää virkansa tammikuussa. Valkoisen talon edustajan Dana Perinon mukaan presidentti on kuitenkin edelleen toiveikas, että sopimus voidaan saada aikaan.

Presidentti Bush on Israelissa kolmipäiväisellä vierailulla.

(MTV3-STT-Reuters-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat