Bush puuhaa jo hallitusta

Yhdysvaltain presidentinvaaleissa demokraattien ehdokas Al Gore on voittanut Oregonin osavaltion äänet. Republikaanien ehdokas George Bush nuorempi suunnitelee kuitenkin jo uutta hallitusta.

Oregonin äänillä ole ratkaisevaa merkitystä, sillä lopullinen voittaja selviää Floridan osavaltion äänten uusintalaskun päätyttyä. Bush johti 960 äänellä, kun laskematta oli kaksi piirikuntaa 67:stä. Floridan tulokset varmistuvat viikon päästä, kun ulkomailta tulevat parituhatta postiääntä on laskettu.

Lisäksi Palm Beachin piirikunta Floridassa on ilmoittanut, että se laskee vaaleissa annetut äänet vielä kerran.
Syynä uuteen ääntenlaskuun on epäselvä äänestyslipuke, joka on aiheuttanut sekaannusta ehdokkaissa. Useat äänestäjät sanovatkin nyt antaneensa äänensä vahingossa väärälle ehdokkaalle. Toinen tarkastuslaskenta aloitetaan tänään.

Huolimatta epäselvästä tilanteesta republikaanien presidenttiehdokas George Bush nuorempi kertoi eilen, että hän suunnittelee jo tulevaa hallitustaan. Demokraatit ovat ilmoittaneet, etteivät he luovuta ennen kuin kaikki äänet on laskettu.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat