Bush puolusti dalai-lamaa

Dalai-lamalle on myönnetty Washingtonissa kongressin kultainen ansiomerkki.

Tiibetin hengellisen johtajan dalai-laman saamat kunnianosoitukset Yhdysvalloissa ovat raivostuttaneet Kiinaa.

Presidentti George W. Bush oli mukana kongressin seremoniassa, missä dalai-lamalle myönnettiin kongressin kultainen ansiomerkki - Yhdysvaltain arvokkain siviileille myönnettävä kunniamerkki. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun istuva Yhdysvaltain presidentti esiintyi julkisuudessa dalai-laman kanssa. Kiina kutsui dalai-laman palkitsemista farssiksi.

Bush patisti lehdistötilaisuudessaan Kiinaa aloittamaan neuvottelut dalai-laman kanssa. Bushin mielestä Kiinan pitäisi myös sallia uskonvapaus valtion edun nimissä. Dalai-lamaa hän luonnehti rauhan ja sovinnon mieheksi.

Kiina arvosteli Yhdysvaltoja dalai-laman vierailusta. Bush isännöi jo eilisiltana dalai-lamaa Valkoisessa talossa. Kiinalaisten raivon liennyttämiseksi yksityinen tapaaminen järjestettiin kaukana virallisista kokoustiloista.

-Emme millään lailla halua hämmentää keitosta ja saada Kiinaa tuntemaan, että tökkäämme tikulla silmään, Valkoisen talon tiedottaja Dana Perino sanoo.

Dalai-laman kerrottiin esittäneen tapaamisessa kiitollisuutensa Bushille, koska tämä on ottanut vakavasti Tiibetin tilanteen. Valkoinen talo pyrki selvästi lieventämään Kiinan kiukkua, sillä keskustelujen tarkemmasta sisällöstä ei kerrottu eikä ainuttakaan valokuvaa laskettu julkisuuteen.

Lepyttely ei kuitenkaan näyttänyt onnistuneen. Kiinan ulkoministeriö toisti kantansa, että Yhdysvallat on räikeästi puuttunut Kiinan sisäisiin asioihin. Se myös vaati tuloksetta kongressin seremonian peruuttamista.

-Tiibet on erottamaton osa Kiinan aluetta, ja Tiibet-kysymys on puhtaasti Kiinan sisäinen asia, ministeriön edustaja Liu Jianchao sanoo.

Keskiviikon tilaisuuteen osallistui maan johtavia poliitikkoja sekä esimerkiksi Nobel-palkittu Elie Wiesel ja näyttelijä Richard Gere, joka on kampanjoinut Tiibetin puolesta.

Dalai-lamalle myönnettävän ansiomitalin on tähän mennessä saanut runsaat 130 henkilöä. Heidän joukossaan ovat esimerkiksi Winston Churchill, paavi Johannes Paavali II, Äiti Teresa ja Nelson Mandela.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat