Bush pohtii huomattavaa vahvistusta Irakiin

Tiedotusvälineiden arvioiden mukaan presidentti Bush saattaa lähettää Irakiin jopa 40 000 sotilasta lisää.

Uutiskanava CNN arvioi, että amerikkalaissotilaiden määrä Irakissa kasvaa 20 000-40 000:lla. Tv-yhtiö CBS News puolestaan kertoi, että Irakiin aiotaan lähettää 9000 sotilasta lisää.

Heistä useimmat toimisivat Bagdadissa ja loput läntisessä Al-Anbarin sunnimaakunnassa. Lisäksi noin 11 000 sotilasta olisi hälytysvalmiudessa Kuwaitissa ja Yhdysvalloissa. Tiedotusvälineet korostavat, ettei presidentti George W. Bush ole tehnyt vielä lopullista päätöstä.

Irakissa on sotilaslähteiden mukaan nyt 130 000 amerikkalaista. Bush on korostanut harkitsevansa Irakin vakauttamisessa kaikkia vaihtoehtoja, kuten joukkojen lisäämistä joksikin aikaa.

Yhdysvaltain kongressin selvitysryhmä ehdotti viime kuussa puolestaan vuoropuhelun lisäämistä Iranin ja Syyrian kanssa.

(MTV3-STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat