Bush osallistuu huippukokoukseen

Aasian ja Tyynenmeren maiden ministerit sopivat tänään Shanghaissa tehostavansa yhteisiä terrorismin vastaisia toimia, kertoi Japanin ulkoministeriön edustaja.

Shanghaissa koolla olevat Aasian ja Tyynenmeren alueen talousyhteistyöjärjestön Apecin ulkoministerit viimeistelivät tänään terrorismin vastaista julkilausumaa ennen viikonvaihteessa pidettävää huippukokousta.

Kiinan ulkoministeri Tang Jiaxuan kertoi, että Apec-maat ovat mukana kansainvälisessä terrorismin vastaisessa taistelussa. Samalla maat haluavat kuitenkin korostaa YK:n roolia tässä kamppailussa, joka Tangin mukaan perimmiltään käydään hyvän ja pahan välillä.

Huippukokoukseen osallistuvat muiden muassa Yhdysvaltain, Venäjän ja Kiinan johtajat. Neuvotteluihin otti osaa myös Yhdysvaltain ulkoministeri Colin Powell.

Presidentti George W. Bush lähti Yhdysvalloista kohti Kiinaa varhain tänä aamuna Suomen aikaa.

Lue myös:

    Uusimmat