Bush muisteli Saddamin kaasuiskua radiopuheessaan

Yhdysvaltain presidentti George W. Bush yritti tänään radiopuheessaan kerätä kannatusta Yhdysvaltain suunnittelemille sotatoimille Irakissa muistelemalla Irakin johtajan Saddam Husseinin 15 vuoden takaista kaasuiskua maan kurdiväestöä vastaan.

Halabjan kylään tehdyssä myrkkykaasuiskussa sai surmansa tuhansia ihmisiä. Bush sanoi myös, että monet eloonjääneet sairastuivat esimerkiksi syöpään tai sokeutuivat. Bushin mukaan kyseessä oli osoitus "rikoksista, joita Saddam Hussein on valmis tekemään, ja uhasta, jonka hän muodostaa koko maailmalle". -Hän on yksi historian julmimmista diktaattoreista, Bush jatkoi. -Meidän on huomattava, että jotkut uhat ovat niin vakavia - ja niiden mahdolliset seuraukset niin kauhistuttavia - että ne on poistettava, vaikka se vaatisi asevoimien käyttöä, Bush sanoi.

Bushin mielestä on vain vähän toivoa, että Saddam tuhoaisi joukkotuhoaseensa. -Jos hänen aseistariisumiseensa tarvitaan voimaa, niin amerikkalaiset tietäkööt, että asevoimillemme on annettu kaikki välineet ja voimavarat voiton saavuttamiseksi, Bush jatkoi.

Bushin on huomenna määrä tavata Britannian ja Espanjan pääministerit. Britannia ja Espanja ovat olleet Yhdysvaltain sotasuunnitelmien tärkeimpiä tukijoita. Yhdysvaltalaisviranomaisten mukaan Azorien kokouksen tarkoituksena ei kuitenkaan ole päättää sodan aloittamisesta vaan etsiä yhtenäisyyttä turvallisuusneuvostoon Saddamin painostamiseksi luopumaan vallasta.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat