Bush lähettää Ricen Keniaan

Yhdysvaltain presidentti George Bush kertoo pyytäneensä ulkoministeri Condoleezza Ricea matkustamaan Keniaan. Ricen tarkoituksena olisi tukea väkivaltaisuuksien lopettamista Keniassa.

Bush haluaa Ricen vievän Kenian kiisteleville osapuolille viestin, että väkivalta on lopetettava heti ja maan on palattava demokratiaan.

Kriisin ratkaisu lykkääntyy

Kenian kriisin osapuolet ovat päättäneet lykätä neuvottelujen jatkamista maanantaiksi. Lykkäys teki tyhjiksi kriisin välittäjän Kofi Annan toiveet, että poliittinen sopu saataisiin aikaan tällä viikolla.

Kofi Annan

Annanin edustaja antoi kuitenkin ymmärtää, että neuvotteluissa on tapahtunut edistystä. YK:n entinen pääsihteeri Annan pitää huomenna tiedotustilaisuuden sopimuksesta, jonka molemmat osapuolet allekirjoittivat tänään. Sopimuksen sisällöstä ei vielä annettu tarkempia tietoja.

Annan välittää neuvotteluja, joiden tarkoituksena on päättää Kenian kiisteltyjä presidentinvaaleja seuranneet levottomuudet.

Kiistan osapuolten odotetaan myös perustavan Etelä-Afrikan tyylisen totuuskomission tutkimaan levottomuuksien aikana tapahtuneita väärinkäytöksiä.

Presidentti Mwai Kibakin uudelleenvalinnan jälkeisissä väkivaltaisuuksissa on kuollut noin tuhat ihmistä ja satoja tuhansia on paennut kodeistaan. Oppositiojohtaja Raila Odingan syyttää Kibakin joukkoja äänestystuloksen peukaloinnista.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat