Bush, joka ei halua olla Bush, ilmoittaa ehdokkuudestaan tänään

Yhdysvaltain presidentinvaalien odotetaan saavan tänään ehdokkaan yhdestä Amerikan poliittisen historian tunnetuimmasta suvusta. 

Jeb Bushin, oikealta nimeltään John Ellis Bushin, isoveli ja isä ovat olleet aiemmin Valkoisen talon isäntiä.  Moni voisi luulla, että Jeb käyttäisi perhetaustaansa hyväkseen, mutta päinvastoin.

Maanantaina klo 22 Suomen aikaan 62-vuotias Jeb Bush astuu vaalitunnisteilla koristellulle lavalle Miamissa, Floridassa. Kuten aiemmin senaattorina, tälläkään kertaa vaalilogon ei uskota kehuskelevan sukunimellä. 

Itse asiassa logon odotetaan olevan koko nimen ensimmäisistä kirjaimista tekaistu kutsumanimi, Jeb. Bushin odotetaan lähes sata prosenttisesti pyrkivän republikaanien presidenttiehdokkaaksi. 

Veli jätti ikävän jäljen

Maanantain ilmoitus osuu taktisesti hyvään saumaan. Vain pari päivää aiemmin vaalien ehdoton ennakkosuosikki, demokraattien Hillary Clinton, käynnisti näyttävästi oman kampanjansa New Yorkissa. Omalla ilmoituksellaan Bush vie mediahuomiota pois Clintonin vaalilupauksista.

Mediataloissa Bushin odotetaan olevan Clintonin vahva haastaja, vaikka kyselyissä amerikkalaiset äänestäjät vielä vierastavat kolmannen Bushin valintaa Valkoiseen taloon. Bush on myös kompuroinut isoissa ulkopoliittisissa kysymyksissä jo ennen ehdokkaalle asettumistaan. 

Fox Newsin kysyttyä Bushilta, olisiko hän lähettänyt joukkoja Irakin sotaan, kuten veljensä, jos hänellä olisi käytössään samat tiedot kuin meillä nyt, Bush vastasi ”kyllä”. 

Siitä seurasi suuri kritiikkitulva, sillä amerikkalaiset pitävät George W. Bushin motiiveja Irakin sodassa väärinä ja operaatiota pitkälti epäonnistuneena. Bush nuorempi yritti myöhemmin selitellä sanomaansa kuulemalla kysymyksen väärin, mutta joutui loppujen lopuksi vain pahemmin solmuun.

Ei kannata aliarvioida

Bushia on turha aliarvioida nykyisistä heikosta gallupluvuista huolimatta. Varovaisesti introvertiksi itseään kutsuvalla Jebillä on mahdollisuus republikaanien konservatiivien lisäksi maan latinaisamerikkalaisten suosioon, sillä hänen vaimonsa on kotoisin Meksikosta. 

Bush onkin ottanut kantaa vapaamman maahanmuuton puolesta, joka on ollut demokraattien ja Barack Obaman yksi vetonaula.

Vaikka Bushia saatetaan vielä kyselyjen mukaan vierastaa, hänen veljensä George W. Bush on yhä hyvin suosittu republikaanien piirissä. Vaikka Jeb ei halua korostaa dynastiataustaansa, veljen ja isän suosio saattavat auttaa, sillä Yhdysvaltain vaalijärjestelmän mukaan hänen on ensin valloitettava muiden republikaanien sydämet ja voitettava vuoden 2016 esivaalit. 

Vasta sen jälkeen hän voi edes haaveilla kamppailusta Valkoisen talon johtajan paikasta ensi vuoden marraskuun presidentinvaaleissa.

Lue myös:

    Uusimmat