Mainos

Bush hahmotteli itsenäistä Palestiinaa

Yhdysvaltain presidentti uskoo, että rauhanomaisesti Israelin kanssa elävä Palestiinan valtion voi hyvinkin syntyä seuraavan neljän vuoden kuluessa eli hänen presidenttikautensa aikana.

Yhdysvaltain presidentti George Bush pitää mahdollisena, että Israelin kanssa rauhassa elävä, itsenäinen Palestiinan valtio syntyy ennen hänen toisen virkakautensa päättymistä vuonna 2009.

- Uskon, että meillä on suuri tilaisuus luoda Palestiinan valtio. Näkisin mielelläni sen toteutuvan neljässä vuodessa. Uskon, että se on mahdollista, hän sanoi Washingtonissa tavattuaan Britannian pääministerin Tony Blairin tänään.

Yhdysvallat on viime vuodet boikotoinut tänään haudattua palestiinalaisten presidenttiä Jasser Arafatia, jota on syytetty terrorismin tukemisesta.

Bush ja Blair vakuuttivat yhteisessä lehdistötilaisuudessaan Valkoisessa talossa kannattavansa Palestiinan valtion luomista ja kiirehtivänsä rauhanpyrkimyksiä. Palestiinalaisille luvattiin talousapua ja tukea vaaleihin, joissa valitaan Arafatin seuraaja. Bush sanoi odottavansa yhteistyötä terrorismin vastaiseen taisteluun ja demokratiaan sitoutuneen palestiinalaisjohdon kanssa.

- Presidentin valinta on ensiaskel luotaessa demokraattisia instituutioita, joiden kautta vapaat palestiinalaiset voivat valita paikalliset ja kansalliset johtajansa, Bush totesi.

Bush Eurooppaan

Blair ja Bush tapasivat ensimmäistä kertaa sitten Bushin uudelleenvalinnan. Keskusteluissa käsiteltiin Irakin tilanteen lisäksi transatlanttisia suhteita. Blair on ollut Bushin tärkein tukija Irakin-sodassa, joka on jakanut Eurooppaa.

Bush vastasi närkästyneesti kysymykseen, onko Blair hänen "sylikoiransa", ja ylisti vuolassanaisesti Blairin johtajankykyjä. Irakissa hän arvioi amerikkalaisjoukkojen saavuttaneen yhdessä irakilaisjoukkojen kanssa "merkittävää edistystä" viime päivien taisteluissa ääriaineksia vastaan Fallujassa. Kaksikko vannoi rakentavansa Irakista demokratian.

- Demokratian menestys Irakissa on musertava isku terrorin voimille ja terroristit tietävät sen, Bush sanoi viitaten Irakin tammikuuksi suunniteltuihin parlamenttivaaleihin, joiden on pelätty lykkääntyvän väkivaltaisuuksien vuoksi.

Bush sanoi myös, että hän haluaisi vierailla Euroopassa niin pian kuin mahdollista uuden virkakautensa alettua 20. tammikuuta. Vierailun tavoitteena on parantaa säröilleitä transatlanttisia suhteita, mitä Blair sanoi tukevansa "hyvin voimakkaasti". Hän sanoi uskovansa, että myös Euroopassa ja EU:ssa on kova halu parantaa liittosuhdetta Atlantin yli.

- Hallitukseni jatkaa työskentelyä Naton kautta ja yhdessä EU:n kanssa vahvistaakseen yhteistyötä Euroopan ja Amerikan kesken, Bush vakuutti puolestaan.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.