Bush esitteli mittavan veroalensa

Yhdysvaltain presidentti on esitellyt veroalennusohjelmansa.

Bush

Yhdysvaltain uusi presidentti George W. Bush esitteli eilen yhteensä 1,6 miljardin dollarin veronalennusohjelmansa. Veronleikkauspaketin on tarkoitus tulla takautuvasti voimaan jo kuluvan vuoden alusta.

Bushin mukaan veronalennukset on tarkoitettu ennen kaikkea amerikkalaisten perheiden tueksi. Normaalin kaksilapsisen perheen verot alenisivat koko vuodelle laskettuna 1600 dollaria eli noin 11 000 markkaa. Oppositiossa olevat demokraatit sanoivat tuoreeltaan pitävänsä Bushin esittelemiä veronalennuksia liian suurina ja epäreiluina.

-Neljäkymmentä prosenttia hyödystä menee rikkaimmalle yhdelle prosentille maan väestöstä, senaatin budjettikomitean jäsen, demokraattisenaattori Ken Conrad totesi. Demokraatit sanoivat kannattavansa "merkittäviä veronleikkauksia" kuluvalle vuodelle, mutta Bushin malli ei heille kelpaa toteutustapansa ja ylimitoituksensa vuoksi.
(STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat