Burman oppositiojohtaja jatkoi protestiaan

Burman oppositiojohtaja Aung San Suu Kyi jatkoi tänään neljättä päivää sotilasjuntan vastaista mielenilmaustaan, kertoivat ulkovaltojen diplomaatit.

Suu Kyi on istunut autossaan pienellä sillalla noin 30 kilometriä länteen Rangoonista siitä lähtien kun viranomaiset keskiviikkona estivät häntä matkustamasta tapaamaan kannattajiaan. Suu Kyi protestoi viime kuussa samassa paikassa kuuden päivän ajan samasta syystä, ja tuolloin sotilaat päättivät protestin viemällä Suu Kyin kotiinsa.

-Näyttää siltä, ettei mikään ole muuttunut ja käymme läpi samat asiat kuin viime kerralla, vaikkakin tällä kertaa kaikki ehkä kestää kauemmin, sanoi eräs diplomaatti. Suu Kyi on nyt yrittänyt matkustaa neljä kertaa tapaamaan demokratian puolesta toimivia NLD-puolueen kannattajia. NLD voitti vaalit vuonna 1990, mutta sotilasjuntta ei ole tunnustanut vaalitulosta.

Ulkomaalaiset aktivistit karkotettiin maasta

Thaimaassa otettiin tänään vastaan 18 ulkomaalaisen muodostama aktivistiryhmä, joka pidätettiin sen jälkeen kun he olivat jakaneet Rangoonissa tuhansia lehtisiä, joissa puolustettiin demokratiaa ja ihmisoikeuksia. Kuusi päivää pidätettyinä olleet aktivistit ehdittiin tuomita Burmassa viideksi vuodeksi pakkotyöhön, mutta maan sisäministeriö määräsi aktivistit vapautettavaksi pian tuomioiden julistamisen jälkeen ja karkotti ulkomaalaiset kehottaen lähetystöjä lennättämään heidät maasta.

Bangkokiin saapuneet aktivistit voivat hyvin ja vaikuttivat vapautuneilta päästessään takaisin ystävälliselle maaperälle. -Meitä kohdeltiin kuin kuninkaita ja kuningattaria, meillä oli hienot tilat, ilmanvaihto...ihan kaikkea mitä halusimme, kertoi 20-vuotias yhdysvaltalainen opiskelija Sapna Chhattpar toimittajille ja jatkoi, -On silti vaikeaa olla tyytyväinen, kun samat asiat tehneet burmalaiset ovat yhä hyökkäyksien kohteina. -Ihailen näiden 18 aktivistin rohkeutta toimia paineen alaisena, sanoi yhdysvaltalainen kongressiedustaja Chris Smith, joka matkusti aiemmin Bangkokiin auttaakseen pidätettyjen vapauttamisessa. Ulkomaalaisten Burmassa jakamissa lehtisissä puolustettiin demokratiaa ja ihmisoikeuksia. Lehtisissä kehotettiin Burman asukkaita muistamaan elokuuta 1988, jolloin sotilashallitus tukahdutti verisesti opposition kiivaat hallituksen vastaiset mielenosoitukset.

Vapaaksi pääsivät kuusi amerikkalaista, yksi australialainen, kolme thaimaalaista, kolme malesialaista, kolme indonesialaista ja kaksi filippiiniläistä aktivistia.

Lue myös:

    Uusimmat