Bundesbankin pääjohtaja toistaiseksi syrjään

Saksan keskuspankin pääjohtaja Ernst Welteke siirtyy väliaikaisesti syrjään, kunnes liikepankin maksama Welteken parin vuoden takainen hotellioleskelu on selvitetty.

Kiivaan arvostelun kohteeksi joutunut Saksan keskuspankin (Bundesbankin) pääjohtaja Ernst Welteke vetäytyy toistaiseksi syrjään. Bundesbankin johtokunta ilmoitti illalla noin seitsemän tunnin kokouksen jälkeen, ettei se nähnyt riittävästi perusteita Welteken erottamiseksi.

Keskuspankin johtokunta määräsi äänin 4-3 varapääjohtaja Jürgen Starkin hoitamaan pääjohtajan tehtäviä, kunnes liikepankin maksama Welteken parin vuoden takainen hotellioleskelu on selvitetty.

Welteke, 61, sanoi siirtyvänsä toistaiseksi syrjään keskuspankin etujen nimissä, mutta kiisti tehneensä mitään lainvastaista.

Paineet Weltekeä kohtaan olivat koventuneet keskiviikkona ja uutistoimisto DPA kertoi illalla, että sen saamien tietojen mukaan Bundesbankin johtokunnan enemmistö oli kallistumassa sille kannalle, että Welteken olisi syytä erota virastaan. Vahvimmiksi seuraajaehdokkaiksi olivat DPA:n mukaan nousemassa varapääjohtaja Stark ja valtiovarainministeriön valtiosihteeri Caio Koch-Weser.

Aiemmin päivällä Saksan hallituksen edustaja totesi Weltekellä olevan aihetta itse pohtia, pitäisikö hänen erota vai ei.

Welteke, 61, on joutunut Saksassa kovan kritiikin kohteeksi, kun viikonvaihteessa paljastui, että hän oli pari vuotta sitten oleskellut berliiniläisessä luksushotellissa saksalaisen Dresdner Bankin kustannuksella. Welteke itse sanoi vielä päivällä harkitsevansa asemaansa vasta, kun Bundesbankin johtokunnan ja Frankfurtissa toimivan osavaltion syyttäjäviranomaisen selvitykset asiasta valmistuvat.

Welteken tapaus on varsin kiusallinen keskuspankille, joka on tiukasti korostanut riippumattomuuttaan paitsi Saksan hallituksesta myös valvomistaan pankeista. Kohuttu hotellivierailu tapahtui vuodenvaihteessa 2001-02. Welteke perheineen osallistui Dresdner Bankin kutsusta Berliinissä tapahtumaan, jossa juhlistettiin eurosetelien ja -kolikoiden julkistusta. Welteken perheen neljän vuorokauden oleskelu berliiniläisessä Adlon-luksushotellissa maksoi liki 8000 euroa.

Welteke ja Bundesbank maksoivat rahat takaisin Dresdner Bankille maanantaina sen jälkeen kun Der Spiegel -lehti oli julkaissut uutisen tapauksesta.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat