Bundesbank huolissaan Italiasta ja Belgiasta

Saksan keskuspankki kannattaa yhdentoista EU-maan laajaa talous- ja rahaliittoa Emua, mutta katsoo, että Italian ja Belgian on sitouduttava pienentämään julkista velkaansa.

Bundesbank asettui siten kannattamaan EU-komission ja Euroopan rahapoliittisen instituutin arvioita, joiden mukaan yksitoista EU-maata täyttää rahaliiton jäsenyysehdot. Uutistoimisto Reuterisn mukaan Bundesbank näkee kuitenkin vakavia ongelmia Italian ja Belgian julkisen velan suhteen. Molempien julkinen velka ylittää 120 prosenttia bkt:sta.

Maiden on sitouduttava pienentämään velkaansa ennen kuin ne voidaan kelpuuttaa rahaliittoon, Bundesbank suositti. Keskuspankki huomautuksen mukaan sekä Suomi että Italia eivät täysin täytä Emu-kriteeriä valuutan vakaudesta - kumpikaan maa ei ole ollut tähän mennessä kahta vuotta valuuttakurssimekanismi Ermin jäsen. Suomelle tulee kaksi vuotta täyteen lokakuussa, Italialla marraskuussa.

Bundesbankin arvio on ratkaisevan tärkeä Saksan Emu-päätöksen pohjana. Saksan hallitus tarvitsee Bundesbankin tukea saadakseen parlamentin hyväksymisen saksalaisille rakkaasta D-markasta luopumiselle. Päätös Saksan parlamentissa tehdään 24. huhtikuuta.
(STT)


Lue myös:

    Uusimmat