Bulgariassa abortoidaan enemmän kuin synnytetään

Lapsensaanti on käynyt Bulgariassa niin kalliiksi, että sikiöitä abortoidaan enemmän kuin synnytetään. Bulgarian terveysministeriön mukaan maassa keskeytettiin viime vuonna 93 540 raskautta ja synnytettiin 72 188 lasta.

Kymmenestä bulgarialaisnaisesta neljälle on tehty ainakin yksi abortti ja syntyvyys on Euroopan alhaisin: Bulgariassa syntyy vain 7,89 vauvaa tuhatta asukasta kohti. Perhesuunnittelusta vastaavan viranomaisen mukaan Bulgaria on aborttitilastoissa Euroopan kolmas - enemmän abortteja tehdään vain Venäjällä ja Romaniassa.

Raskaudenkeskeytysten lukumäärä on Bulgariassa vähentynyt sitten vuoden 1991, mutta viranomaisten mukaan tämä johtuu siitä, että 600 000 hedelmällisessä iässä olevaa bulgarialaisnaista on muuttanut maasta.

Ehkäisyvälineiden saatavuus on Bulgariassa helpottunut kuluvan vuosikymmenen alusta, mutta ne ovat liian kalliita tavalliselle kansalle, josta puolet elää köyhyydessä. Aborttien suuren määrän ei kuitenkaan arvella johtuvan pelkästään köyhyydestä, vaan myös ehkäisyvalistuksen puutteesta: YK:n tilastojen mukaan Bulgariassa on alle 20-vuotiaita äitejä enemmän kuin missään muussa Euroopan maassa.

Lapsikuolleisuus on myös noussut: tuhannesta bulgarialaisvauvasta 15 kuolee synnytyksessä. Vuonna 1988 bulgarialaisia oli yhdeksän miljoonaa, nyt enää 8,2 miljoonaa. Niillä lapsilla, jotka selviävät raskaudesta ja synnytyksestä, ei edelleenkään ole helppoa: noin 30 000 hylättyä lasta elää huonoissa oloissa maan lastenkodeissa.
(STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat