Budjettivääntö käyntiin eduskunnassa

Hallitus ja oppositiopuolue Kokoomus ottivat eduskunnassa yhteen työttömyyden hoidosta ja vaalilupausten pitävyydestä. Budjetin lähetekeskustelussa hallituspuolueet toivoivat myös lisää tierahoja.

Kokoomuksen mielestä hallitus on pettänyt suomalaisten odotukset: budjettiriihi oli Vanhasen hallituksen viimeinen mahdollisuus tarttua tomerasti työttömyyteen. Hallituspuolueet hyökkäsivät oppostion väitteitä vastaan. SDP:n kansanedustaja Piia Viitanen:

- Kokoomus väittää ikään kuin tosissaan, ettei budjetti tuo mitään työllisyyteen, vaikka sitä edistäviä toimia on satojen miljoonien edestä.

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ben Zyskowicz:

- Jos väitätte, että siellä tehtiin jotain uusia työllisyyttä edistäviä ratkaisuja kertokaa meille.

Vasemmistoliiton mielestä hallituksen köyhyyspaketti on täysin riittämätön.

Vasemmistoliiton kansanedustaja Suvi-Anne Siimes:

- Köyhyys pyritään vain hoitamaan pois pienellä paketilla, joka vaikuttaa juuri vaalien alla.

Väistyvä valtiovarainministeri toivoi, että budjetin käsittely keskittyisi tulevaisuuden ongelmiin - ei riitelyyn Liisa Hyssälän eläkelupauksista. Turha toivo.

Pääministeri Matti Vanhanen (Kesk.):

- Teidän kuuden kohdan ohjelmanne oli niin laiha, että olette sen takia oppositiossa. Sillä ei olisi vastattu tulevaisuuden haasteisiin.

Hallituspuolueet haluavat palata tierahoitukseen budjetin eduskuntakäsittelyn yhteydessä. Keskusta laittoi hallituksen tiesekoilun SDP:n piikkiin ja kiitteli pääministeriä väliintulosta - pienen lapsuksen kera.

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Timo Kalli:

- Tällä kertaa pääministerin tehtäväksi jäi palauttaa asiallinen meno hallitukseen, jonka hän teki omalla vähäisellä tyylillään.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 20.09.2005)

Lue myös:

    Uusimmat