Budjettivääntö alkaa ministeriöissä

Valtiovarainministeriö aloittaa tänään muiden ministeriöiden kanssa budjettineuvottelut. Kolmipäiväisen neuvottelukierroksen aikana on tarkoitus päästä sovintoon valtion ensi vuoden budjettiin liittyvistä erimielisyyksistä. Tänään sovitteluvuorossa ovat mm. sisäministeriön ja opetusministeriön määrärahat.

Neuvotteluissa pyritään saamaan mahdollisimman pieneksi koko hallituksen budjettiriiheen menevät määrärahakiistat. Tänä vuonna hallituksen käsittelyyn joutuu todennäköisesti enemmän kiista-asioita kuin aiempina vuosina, koska valtiovarainministeriön mukaan ensi vuoden budjettia joudutaan jo kattamaan lisävelalla ja menoissa noudatetaan tiukkaa linjaa.

Valtiovarainministeri Sauli Niinistö on budjettiehdotuksessaan sovittanut ministeriöiden määrärahatoiveet keväällä sovittuihin raameihin ja tehnyt samalla 18 miljoonan euron leikkaukset valtionhallinnon matkamenoihin. Samalla Niinistö on rakentanut budjettiehdotukseensa 700 miljoonan euron palkansaajien veroalen, joka on kytketty tiukan menokurin lisäksi yleiseen sava-maksun korotukseen ja energiaveron kiristykseen.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat