Budjettiriitoja kehysten ylityksistä

Ministeriökohtaisissa budjettineuvotteluissa on kertynyt jo yli miljardin markan ylitykset, jotka ratkaistaan budjettiriihessä. Budjettipäällikkö Timo Viherkentän mukaan erimielisyydet johtuvat siitä, että ministeriöt eivät ole pysyneet niille keväällä asetetuissa raameissa.

Hallitus päätti toukokuussa menokehyksiksi 193 miljardia markkaa. Valtiovarainministeri Sauli Niinistö kertoi viime viikolla tavoittelevansa 192 miljardin loppusummaa. Budjettiriidat eivät johdu tästä loppusumman alentamisesta. Miljardi säästetään automaattisesti, koska nousukaudella valtion menot pienenevät, esimerkiksi työttömyyden hoitoon menee aiempaa vähemmän rahaa.

Luku muutettiin tuoreimpien kasvutietojen perusteella, jotka saatiin juuri ennen valtiovarainministeriön sisäisiä budjettineuvotteluita. Niinistön hyväksymiä menonlisäyksiä on kertynyt noin 400 miljoonaa; menot hyväksyttiin vasta nyt, koska niillä autetaan Kosovon pakolaisia.

Kiistoja käydään myös kuntien harkinnanvaraisten valtionosuuksien kasvattamisesta ja kuntien lakisääteisten valtionosuuksien indeksikorotuksista. Viherkentän mukaan harkinnanvaraisia valtionosuuksia ei ainakaan vähennetä nykyisestä 230 miljoonasta, koska kuntien väliset kehityserot vaativat yhä korjaamista. Tarkoitus on ollut lisätä tukea kuntien välisen epätasa-arvoistumisen torjuntaan, mutta se riippuu siitä, löydetäänkö tarkoitukseen rahaa, Viherkenttä sanoo.

Viherkenttä vahvistaa, että valtiovarainministeriö suunnittelee asuntojen tuotantoon 7 miljardin määrärahaa. Varat myönnetään budjetin ulkopuolisen Valtion asuntorahaston kautta. Tämän vuoden määrärahat ovat 6,9 miljardia. Toinen valtiovarainministeri Suvi-Anne Siimes, joka vastaa asuntotuotannosta, lykkäsi asuntopäätökset budjettiriiheen. Viherkentän mukaan Siimes olisi halunnut rahaa enemmän, ja riitaa syntyi myös menettelytavoista. Valtiovarainministeriö esitti, että osa tuesta myönnettäisiin myöhemmin sen mukaan kuin suhdanteet kehittyvät. Myös tämänvuotiset asuntorahat ositettiin. Siimes haluaisi jakaa rahat kerralla tai vähintäänkin muuttaa valtiovarainministeriön esitystä.

Poliisimäärärahoihin kaavaillaan samansuuruista korotusta kuin viimeksikin, jolloin määrärahaa lisättiin 4 prosentilla eli noin 100 miljoonalla.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat