Budjettineuvottelut kohti loppusuoraa

Talousarvioesityksen ongelmakohtia puinut ministeriryhmä on päässyt budjettineuvotteluissa alustavaan sopuun kuntien yhteisöverotuoton leikkaamisesta. Valtio kerää kuntien osuudesta itselleen ensi vuonna lähes 900 miljoonaa markkaa. Alun perin valtiovarainministeriö esitti leikkausmalliksi kuntien valtionapujen indeksikorotuksen puolittamista. Sen vaikututus olisi ollut 350 miljoonaa markkaa.

Yhteisöveron tuotosta valtio on saanut vajaat 52 prosenttia, kunnat lähes 45 prosenttia ja seurakunnat runsaat 3 prosenttia. Verokanta nostettiin viime vuoden alusta 25 prosentista 28 prosenttiin. Valtio ottaa nyt sovitun mallin mukaan kokonaan itselleen korotuksen.

Hallitus kävi tänään aamupäivällä läpi budjetin tulopuolta. Kaikki vero-ongelmat siirrettiin ministeriryhmän käsittelyyn. Tulopuolella riidellään mm. polttoaineveron korottamisesta, jota eräät hallitusryhmät ovat luonnehtineet kohtuuttomaksi. Apua on etsitty tupakkaveron ja auton käyttömaksun korottamisesta. Myös arvonlisäverokantojen yhtenäistäminen on edelleen avoinna.

Keskeisistä menopuolen riidoista ovat yhä sopimatta mm. työllistämismenot, valtion rakennustoimintaan suuntaaman tuen laajuus sekä asumistuen ja toimentulotuen yhteensovittaminen. Veroja ja menopuolen kiperimpiä kysymyksiä puitiin ministerikoplan ohella pääministeri Paavo Lipposen (sd.) ja hallitusryhmien puheenjohtajien lounaalla.

Puolustusministeri Anneli Taina (kok.) sai tehtäväkseen etsiä puolustushallinnon budjetista 100-200 miljoonan säästöt. On mahdollista, että kurssimuutosten myötä huomattavasti kallistuneiden Hornetien joitakin maksuosuuksia lykätään.

Hallitus pyrkii saamaan talousarvioesityksensä valmiiksi huomiseen mennessä.
(STT)


Lue myös:

    Uusimmat