Budjettikeskustelu alkuun: Keskustan Sipilä muuttaisi valtion omistuksia

Eduskunta on aloittanut budjettikeskustelun. Keskustelun avaavat ryhmäpuheenvuorot ja debatti. Eduskunta käy ensivuoden budjettia läpi koko viikon.

Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä sanoo, ettei teollisuuden rakennemuutokseen kyetä vastaamaan nykyisillä välineillä. Oppositiopuolueen puheenjohtaja ehdottaa, että 1,5 miljardia eli noin kymmenesosa valtion pörssiomistuksista vapautettaisiin uuteen rahastoon. Yhdessä eläkerahastojen sijoitusten ja yksityisen pääoman kanssa voitaisiin Sipilän mukaan saada 3-5 miljardin rahasto,

– Yhteensä 3 – 5 miljardin euron rahastolla varmistetaan suomalaisen teollisuuden uusiutuminen ja tavoitellaan merkittävää osaa Keskustan esittämästä 200 000 uudesta työpaikasta. Rahaston tueksi tarvitaan lakimuutoksia, jotta Suomesta saadaan paremmin kokeiluja salliva yhteiskunta.

Kokoomuksen ryhmäjohtaja Petteri Orpo sanoi, että hallituksen on kevään kehysriihessään saatava aikaan niin sanottuja rakenteellisia uudistuksia. Orvon mukaan näin päästään vähemmillä menojen leikkauksilla ja verojen korotuksilla.

Vasemmistoliiton Kari Uotila kiirehti hallitukselta päätöstä uuden risteilijätilauksen varmistamiseksi Suomeen.

Eduskunta lähtee 1,5 kuukauden joululomalle perjantaina.

(MTV3-STT)

Katso Eeva Lehtimäen raportti (Seitsemän uutiset 17.12.2012)

Lue myös:

    Uusimmat