Budjettiesitys valmistui

Työttömien peruspäivärahasta syntynyt kiista viivytti hallituksen budjettisovun vahvistamista tänään. Hallituksella oli vaikeuksia muotoilla yksimielistä periaatepäätöstä siitä, miten työttömyysturvan rakenteelliseen uudistukseen ja etuuksien korotukseen suhtaudutaan.

Hallitus on saanut valmiiksi esityksen valtion ensi vuoden budjetiksi.

Budjettiriihessä tehtiin enää varsin vähän muutoksia valtiovarainministeriön 206,3 miljardin markan budjettiehdotukseen. Valtiovarainministeri Sauli Niinistön (kok.) mukaan menonlisäykset jäivät yhteissummaltaan pienemmiksi kuin tavallisesti. Hän uskoi, että varoittelut talouden heikentyneistä näkymistä ovat menneet perille.

Hallitus teki muutoksia ensi vuodelle kaavailtuun verotukseen. Sairausvakuutusmaksun korotus sekä siihen kytketty ylimääräinen veronalennus jäävät pois. Sen sijaan tulosopimuksessa ensi vuodelle sovitut vajaan neljän miljardin markan veronkevennykset toteutetaan sellaisinaan.

Hallitus pääsi budjettineuvotteluissaan sopuun myös työttömyysturva- ja eläkeuudistusten valmisteluista. Työttömien peruspäivärahaan sovittiin 5 markan tasokorotus, varsinainen päätös asiasta tehdään myöhemmin syksyllä. Lisäksi päivärahoihin on tulossa noin 3 markan indeksikorotus.

Torstaina alkaneet budjettineuvottelut päättyivät tänään iltapäivällä.

Budjetti lyhyesti


- Kokonaisveroaste kevenee lähes 3 prosenttiyksikköä viime vuoteen verrattuna, eli 47 prosentista 44 prosenttiin.

- Yksityisten työnantajien kansaneläkemaksua alennetaan 0,65 prosenttiyksiköllä työvaltaisimpien yritysten osalta.

- Eläkkeensaajien ylimääräinen sairausvakuutusmaksu alenee 0,8 prosenttiyksikköä tämän vuoden tasosta.

- Yliopistojen rahoitusta lisätään 40 miljoonalla eurolla. Korkeakouluopiskelijoiden ateriatuki nousee 7 prosentilla 1,27 euroon.

- Poliisin toimintamäärärahoihin 15 miljoonan euron tasokorotus.

- Kunnille lisärahaa mielenterveyspalveluihin ja huumehoitoon.

- Köyhyyttä ja syrjäytymistä ehkäiseviä toimenpiteitä jatketaan ja uusia aloitetaan yhteensä noin 265 miljoonalla eurolla.

- Hammashuollon tuki laajenee koskemaan koko väestöä 1.12.2002.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat