Budjettiesitys osui monien ministeriöiden odotuksiin – näistä karsitaan eniten

Valtiovarainministeriön esitys ensi vuoden budjetiksi herätti tänään vain vähän murinaa muissa ministeriöissä.

Budjettiehdotus ei sisältänyt suuria yllätyksiä, koska monista asioista päätettiin jo maaliskuun kehysriihessä.

Paljon keskustelua herättänyt kilometrikorvausten leikkaus ei ratkennut vielä tänään, koska leikkausten suuruudesta ja kohdennuksesta ollaan vielä niin erimielisiä. Asia jää koko hallituksen ratkaistavaksi kuun lopun budjettiriihessä.

Budjettiriihessä haetaan myös rahoitusta paljon tunteita herättäneelle vanhuspalvelulain henkilöstömitoitukselle.

Koulujen kunnostusrahat kortilla

Ministeriöt voivat yrittää taivutella valtiovarainministeriötä puolelleen keskinäisissä neuvotteluissa vielä ensi viikolla.

Tiukimmat neuvottelut valtiovarainministeriö joutuu näillä näkymin käymään opetusministeriön kanssa. Ministeriön hallinnonalan määräraha jäi valtiovarainministeriön budjettiehdotuksessa lähes 35 miljoonaa euroa ehdotettua pienemmäksi.

Eniten rahaa on jäämässä pois yleissivistävästä koulutuksesta. Valtiovarainministeriön esittämä määräraha on vajaat 19 miljoonaa euroa ehdotettua pienempi. Lähes koko summa on pois koulujen rakennushankkeista ja koulutuksen järjestäjien valtionosuuksista ja -avustuksista.

Opetusministeriö olisi halunnut koulujen rakennushankkeisiin 61 miljoonaa euroa. Valtiovarainministeriö olisi valmis myöntämään vain 51 miljoonaa.

Rahaa jäi uupumaan myös taiteesta ja kulttuurista, johon valtiovarainministeriö esitti vajaata 13 miljoonaa euroa kulttuuriministeriötä vähemmän.

Sisäministeriö toivoo puolestaan lisärahaa uusien rajavartijoiden palkkaamiseen. Rahaa tarvittaisiin 4,8 miljoonaa euroa, jolla palkattaisiin 80 uutta rajavartijaa.

Liikenneministeriössä huolta kannetaan puolestaan rikkidirektiivin vaikutuksista laivaliikenteen kannattavuuteen. Liikenne- ja viestintäministeriön ylijohtajan Minna Kivimäen mukaan ministeriössä elätellään vielä toiveita siitä, että valtiovarainministeriö taipuisi ylimääräiseen kompensaatioon, joka olisi suuruudeltaan muutamia kymmeniä miljoonia euroja.

Sokeriveroa pohditaan vielä

Monille makeille herkuille suunnitellun sokeriveron kohtalo ratkeaa vasta syksyn aikana.

Valtiosihteeri Tuire Santamäki-Vuoren mukaan sokeriveron laajentamisen valmistelu on vielä kesken.

– Vielä ei ole varmuutta siitä, ehtiikö laki voimaan ensi vuoden alusta, mutta se on mahdollista, Santamäki-Vuori sanoi.

Laajennetun makeisveron on suunniteltu koskevan nykyisten makeisten, jäätelön ja virvoitusjuomien lisäksi makeita leivonnaisia ja keksejä.

Vanhat päätökset täytäntöön

Valtiovarainministeriö on koostanut ensi vuoden budjetin poikkeuksellisen epävarmassa tilanteessa.

Uusia päätöksiä menojen leikkauksesta tai verojen korotuksista ei kuitenkaan tehty. Sen sijaan ensi vuonna toteutetaan viime maaliskuun kehysriihessä tehtyjä päätöksiä.

Valtio paikkaa talouttaan muun muassa arvonlisäveron yhden prosenttiyksikön korotuksella, lisäämällä valtion tuloveroasteikkoon ylimääräisen solidaarisuusveroluokan ja kiristämällä suuria eläketuloja ja perintöjä.

Merkittävimpiä päätöksiä on ansiotuloverotuksen inflaatio- ja ansiotasotarkistuksista luopuminen.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat