Budjetti valmistui muutoksitta

Eduskunta on saanut ensi vuoden valtion talousarvion käsittelyn päätökseen.

Viimeiset äänestykset olivat tunnin kestäneessä istunnossa aamulla. Yksityiskohtaisessa käsittelyssä ei budjettiin tullut yhtään muutosta. Menojen loppusumma on vajaat 199,6 miljardia markkaa.

Tänään lyötiin viimeisinä lukkoon kauppa- ja teollisuusministeriön, sosiaali- ja terveysministeriön, ympäristöministeriön ja työministeriön hallinnonalojen menot.

Hallitusrintama pysyi äänestyksissä varsin yhtenäisenä. Perinteiseen tapaan hallituspuolueiden edustajat saivat kuitenkin esittää lisäyksiä omien vaalipiiriensä aluetta koskeviin hankkeisiin. Tällaiset esitykset eivät saaneet riittävän laajaa kannatusta.

Valtiovarainministeri Sauli Niinistökin intoutui omille teilleen yleisperusteluista äänestettäessä. Hän kannatti muutaman muun kokoomuksen edustajan kanssa Klaus Bremerin muutosesitystä. Äänin 126-44 hylätyssä esityksessä toivottiin budjettiesitykseen luotettavaa arviota "tulojen maksimoimisesta ja menojen minimoimisesta aiheutuvista kansantaloudellisista seurannais- ja kerrannaisvaikutuksista".

Kansanedustajat lähtivät istunnon päätyttyä joululomalle. Eduskunta aloittaa työnsä jälleen helmikuun alussa valitsemalla puhemiehet. Uudet valtiopäivät avataan 4. helmikuuta.

Puhemies Riitta Uosukainen kiitteli istuntokauden päätöspuheessaan ensimmäiset valtiopäivänsä istunutta eduskuntaa hyvästä toimintakyvystä. Kulunutta aikaa on leimannut uuden hallituksen muodostamisen ohella Euroopan unionin puheenjohtajakausi.

Uosukaisen mukaan puheenjohtajuus on osoittanut, kuinka tiiviit ja mutkattomat kansainväliset suhteet myös eduskunnalla on. Hän korosti, että eduskunnan EU-asioiden käsittelymallia on käyty laajalti katsomassa.

Puhemies muistutti valtiopäivien olleen historialliset myös siinä suhteessa, että eduskunta hyväksyi maalle uuden maaliskuun alussa voimaan tulevan perustuslain.

Verolainsäädäntö odottaa tulosopua

Hallitus antoi eduskunnalle vuoden 1999 aikana kaikkiaan 181 esitystä, joista hyväksyttiin 120. Valtiopäivien ainoa välikysymys tehtiin keskustan aloitteesta. Se koski kohtuuhintaisen asumisen turvaamista pääkaupunkiseudulla.

Tärkeimmät palkkatulojen verotusta koskevat päätökset jäivät odottamaan liittokohtaisen sopimuskierroksen tuloksia. Ainoa muutos oli yhden prosentin inflaatiokorjaus tuloveroasteikkoon.

Eduskunta hyväksyi lisäksi muutoksen, jolla poistetaan pankkitalletuksien koroilta kokonaan verovapaus. Vapaaehtoisten eläkevakuutusmaksujen täysimääräisen vähennysoikeuden ehtoja tiukennettiin.

Pääomatuloista peritään ensi vuonna veroa 29 prosenttia nykyisen 28 prosentin sijasta. Kiinteistöveron vähimmäisveroprosentit nousevat jonkin verran. Lisäksi kunta voi määrätä rakentamattomalle tontille 1-3 prosentin suuruisen veron.

Terveydenhuollon maksuihin katto

Eduskunta sai hallitukselta tiedonannon hallitusohjelmasta, neljä selontekoa ja kolme pääministerin ilmoitusta. Ajankohtaiskeskusteluja oli neljä.

Hyväksyttyjen lakien joukossa oli eläkkeensaajien ylimääräisen sairausvakuutusmaksun alentaminen 0,7 penniä vuoden 2000 alusta. Terveydenhuollon maksuja voidaan korottaa, mutta käyttäjä joutuu maksamaan niitä korkeintaan 3500 markkaa vuodessa.

Eduskunta hyväksyi lisäksi maksuttoman esiopetuksen järjestämisen ja yksilöllisen varhaiseläkkeen ikärajan nostamisen 58 vuodesta 60 vuoteen.

Tietokoneviruksen valmistaminen ja levittäminen tehtiin rangaistavaksi rikoslaissa. Sen lisäksi yhtenäistettiin ympäristölainsäädäntöä ja hyväksyttiin korotus presidentin palkkioon.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat